Huh
huh ja wau! Olen
pyörällä päästäni ja siihen on syynä Marjo Niemen Ihmissyöjän ystävyys (Teos
2012). Pitkään aikaan en ole lukenut mitään näin herkullista!
Kirjassa
kerrotaan kaksi tarinaa isoista asioista: eurooppalaisuudesta ja Euroopan verisen
historian musertavasta painolastista; syyllisyydestä ja avuttomuudesta;
köyhyydestä ja rikkaudesta. Toinen
tarinoista vyöryy lukijan tajuntaan vihansekaisella vimmalla ja vaikka toinen
on hillitympi, samat isot teemat kiertyvät siihenkin.
Niemen
kirjan päähenkilö on Köyhä ja Vihainen. Hän on nuori nainen, joka yrittää
selviytyä parhaan ystävänsä itsemurhasta ja sisällään vellovasta
syyllisyydestä, jota hän tuntee ollessaan eurooppalainen.
”Saatanan kusipäät kun teitte
sellaista. Saatanan kusipäät kun teitte minulle tällaisen historian. Ihmisen
ansioluettelo on raskauttavaa luettavaa. Tunnen suurta vierautta lajiani
kohtaan. Minä inhoan, halveksin ja vihaan Eurooppaa. Minä todella olen parempi
kuin.”
Angstiselle
päähenkilölle biojätepussin vieminen roskikseen ei ole vain biojätepussin viemistä
roskikseen, vaan seurausta Euroopan mätää tihkuvasta historiasta. Tuo mätä
tunkeutuu kaikkialle päähenkilön elämään: mikään ei ole siitä irrallaan, kaikki
kietoutuu kaikkeen, eikä historiaa pääse pakoon edes peiton alle, saatikka
roskikselle.
Kannattaako
yksilön yrittää vai onko kaikki turhaa? Onko rikas aina väärässä? Onko köyhä
aina katkera? Miksi emme tee mitään? Pitäisikö koko ajan tehdä jotain? Kenen
syytä kaikki on? Miksi emme pysty nauttimaan mistään? Miksi mikään ei riitä? Mihin
menneisyyttä voi paeta? Mikä tulevaisuudessa odottaa? Isoja kysymyksiä, joihin
Niemi ei anna vastauksia. Ne lukijan täytyy löytää itse.
Tartu
tähän:
1.
Jos haluat pohtia isoja asioita, etkä halua päästä helpolla.
2. Jos rakastat rikasta
kieltä.
3. Jos haluat yrittää
ymmärtää humanistien ajatuksenjuoksua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti