lauantai 6. huhtikuuta 2013

Philip Roth: Nemesis


”Joskus on onnea ja joskus ei. Mikä tahansa elämäntarina on sattumaa – satunnaisuuden hirmuvalta – vallitsee hedelmöityksestä lähtien.”

Eiliseen saakka sivistyksessäni oli Philip Rothin kokoinen aukko. Tämä monena vuonna Nobel-veikkailuissakin pärjännyt kovan luokan kirjailija ei ole jostain syystä aiemmin kiinnostanut. Olen kuvitellut Rothin kirjojen olevan puisevia, tylsiä ja hankalia. Olen luullut, että niissä yksityiskohdat hautaavat tarinan alleen. Olen arvellut niiden olevan liian yhteiskunnallisia ja luennoivia. Olen ollut jälleen kerran väärässä.

Philip Rothin uusin suomennettu teos Nemesis (WSOY 2013) on hieno tarina velvollisuudentuntoisesta leikkikentän ohjaajasta Bucky Cantorista 1940-luvun Amerikassa. Hän on suoraselkäisyyden perikuva, joka pyrkii tekemään aina parhaansa ja huomioimaan muut. Pienessä kotikaupungissaan hän on hyvin pidetty, arvostettu ja ihailtu henkilö. Kun polioepidemia iskee kaupunkiin, joutuu Cantor kuitenkin tekemään elämässään vaikean valinnan, joka syöksee hänet syyllisyyden, häpeän ja itseinhon kierteeseen. Armottomuus itseään kohtaan koituu lopulta muihin niin armollisesti suhtautuvan Cantorin kohtaloksi.

Roth rakentaa idyllinä alkavaan tarinaansa vaivihkaa säröjä, kun polioepidemia hiipii kaupunkiin. Osa ihmisistä muuttuu pelokkaiksi eläimiksi, jotka taistelevat kukin omalla tavallaan tätä erityisesti lapsiin iskevää salakavalaa sairautta vastaan. Yhteinen vihollinen ei suinkaan hitsaa ihmisiä yhteen, vaan saa heidät epäilemään ja varomaan. Vain Cantor uskoo parempaan ja valaa toivoa osin jo toivonsa menettäneisiin.

Yhden Rothin lukeneena voin todeta, että kyllä hän on hyvä kirjailija. Hän ei ole  vauhdikkaiden juonenkäänteiden kehittelijä, vaan rauhallinen kertoja, jonka viipyilevässä seurassa viihtyy. Tässä kirjassaan hän nostaa keskiöön omakohtaisten kokemustensa kautta menneen aikakauden, jolloin poliorokotusta ei ollut vielä keksitty. Kuolema oli tuona helteisenä kesänä jokapäiväinen vieras, eikä sen tuloon voinut mitenkään varautua.

Huom! Nemesis on neljän kirjan kokonaisuudesta viimeinen itsenäinen osa. Roth on ilmoittanut, ettei aio kirjoittaa tämän jälkeen enää mitään.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea teoksen tulevalta Nobel-kirjailijalta.
2. Jos pidät rauhallisesta kerronnasta ja inhoat pinnallista hömppää.
3. Jos pohdit sitä, veisitkö lapsesi rokotettavaksi. Tämän kirjan luettuasi varaat ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti