lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lukuneuvojan vastaanotolla


Maria - 
Espanjaa rakastava esteetikko

Ikä: 42 vuotta
Asuinpaikka: Uusimaa
Elämäntilanne: ruuhkavuosien jälkeen rauhoittumaan päin
Harrastukset: lukeminen, puutarhanhoidon suunnittelu ja remontointi
Unelma: Opiskella espanjaa Espanjassa

Lukuhistoria: ”Olin ala-asteella himolukija ja luin pienen sivukirjaston koko valikoiman. Luin koko ajan ja joka paikassa ja esimerkiksi tiskatessa minulla oli kirja aseteltuna kuivauskaappiin. Opiskeluaikoina ja lasten ollessa pieniä lukeminen jäi ja nyt kun omaa aikaa on taas enemmän, on lukuharrastuskin elpynyt.”

Lukutahti: ” Luen keskimäärin kolme kirjaa kuukaudessa ja se on minulle sopiva määrä.”

Lukumaku: ” Pidän todentuntuisista ihmiskohtaloista, mutta välillä haluan nollata pään ja ahmin himoshoppaaja-tyylistä hömppää. Haluan, että kirjassa jää tilaa omalle mielikuvitukselle, enkä pidä liian kuvailevasta tyylistä.”

Lukuinhokki: ”Katja Ketun kehuttua Kätilöä pidin liian vaikealukuisena, eikä se oikein temmannut mukaansa. Lisäksi välttelen tietoisesti kirjoja, jotka kertovat esimerkiksi lastensuojelun arjesta, sillä se osuu liian lähelle omaa työtäni. Scifi ja fantasia eivät nekään uppoa.”

Lukuelämys: ” Olen pitänyt Sofi Oksasen Puhdistuksesta, Ildefonso Falconesin Meren katedraalista ja Carlos Ruis Zafonin kirjoista. Espanjankielisen maailman kirjat ovat erityisen lähellä sydäntäni.”

Lukutoiveet: ”En ole pitkään aikaan lukenut mitään hyvää dekkaria ja sellaisen haluaisin lukulistalleni löytää. Siinä saisi olla enemmän psykologista jännitystä kuin poliisin arkea ja takaa-ajoja. Kirjat espanjankielisestä maailmasta kiinnostavat aina.”

Lukuneuvoja vastaa:

Varma valinta:

Chileläisen Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja (Siltala, 2012) on hurmaava tarina nuoresta tytöstä ja tämän poikkeuksellisista kertojanlahjoista pienessä ja köyhässä kaivoskylässä jossain päin Etelä-Amerikkaa. Maailman muuttuessa vaikeudet hiipivät myös päähenkilö Marían (!) elämään ja kirjan alun kepeys saa vähitellen synkempiä sävyjä. Tämä tarina ja sen surumielinen tunnelma tekee takuulla sinuun vaikutuksen.

Rajatapaus:

Dekkareista uskaltaisin suositella sinulle Robert Åsbackan Keräilijää (Schildts & Söderströms 2012). Kirja kertoo pikkukaupungin kasvatista, nuoresta Tomista, joka keräilee kaikenlaista kivistä pullonkorkkeihin. Myös naapurissa asuva mies on keräilijä, mutta hän keräileekin naisten pitkiä kynsiä ja syyllistyy myös raakaan murhaan. Tämä painostava tarina pohjautuu tositapahtumiin ja mikä parasta, kirjan loppukaan ei anna vastauksia ihan kaikkiin kysymyksiin, vaan jättää tilaa mielikuvitukselle…

Villi kortti:

Kerrot inhoavasi scifiä ja siksi et todennäköisesti koskaan tarttuisi Emmi Itärannan loistavaan Teemestarin kirjaan (Teos 2012). Itäranta kertoo tässä esikoisromaanissaan vaikuttavasti, koukuttavasti ja kauniisti tulevaisuuden karusta maailmasta, jossa vesi uhkaa loppua. Teemestareiden arvostettuun sukuun syntynyt nuori Noria Kaitio saa haltuunsa salaisuuden, jonka vuoksi joutuu suureen vaaraan. Vaikka kirjassa eletään tulevaisuusutopiaa, Itäranta saa kaiken tuntumaan niin kovin uskottavalta. Siksi uskon, että sinäkin innostut!

4 kommenttia:

  1. Teemestarin kirja kyllä uppoaa, vaikka ei muuten scifistä pitäisikään. Minä en tuota edes ihan suoraa scifiksi laskisi, jos nyt pohtii, millaiseksi perinteisen scifin useimmiten mieltää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Teemestarin kirja ei tosiaan ole sitä, mitä tieteiskirjallisuudesta ensimmäiseksi tulee mieleen. Scifin alle se kuitenkin mielestäni solahtaa, jos vaikka katsoo Yrjö Hosiaisluoman Kirjallisuuden sanakirjan määritelmää. Kunpa ihmiset uskaltaisivat rohkeammin kokeilla kaikkia sellaisiakin lajeja, joita kohtaan tuntevat epäluuloa, sillä koskaan ei tiedä millaisen helmen sieltä voi itselleen löytää. Lajien sisäinen kirjo kun on niin valtavan suuri.

      Poista