”Minä olen veden vartija. Minä olen
teen palvelija. Minä olen muutoksen vaalija. En kahlitse sitä, mikä kasvaa. En
takerru siihen, minkä on murennuttava. Teen tie on minun tieni.”
Jos
minun pitäisi valita vuonna 2012 ilmestyneiden kirjojen joukosta paras,
ykkössijasta kamppailisi Emmi Itäranta esikoisromaanillaan Teemestarin kirja (Teos 2012).
Kirja oli niin hyvä, että melkein itkin, kun se loppui. Onneksi Itäranta kertoi
Helsingin kirjamessuilla lokakuussa työstävänsä jo uutta teosta, joten
toivottavasti minun ja muiden lukijoiden odotus palkitaan pian.
Teemestarin
kirja kertoo tulevaisuudesta. Sotilasdiktatuuri hallitsee maailmaa, josta on
loppumassa vesi. Vettä säännöstellään ankarasti ja ihmiset ovat epätoivoissaan
valmiita paljastamaan naapurinsa, läheisensä saadakseen edes yhden ylimääräisen
annoksen itselleen. Pahiten käy niille, jotka rakentavat salaisen vesiputken ja
jäävät rikkomuksestaan kiinni. Veden varastaminen tai kätkeminen kun on
rikoksista suurin. Erityisen tarkkailun kohteena ovat teemestarit, joihin
kirjan päähenkilö, nuori Noria Kaitio lukeutuu.
Välillä
Teemestarin kirjaa lukee kuin jännitysromaania, sillä Noria joutuu monenlaisiin
vaarallisiin ja ahdistaviin tilanteisiin suojellessaan vuosituhantista
salaisuutta. (Mitenkään muuten jännitysromaanimainen kirja ei ole.) Vaikka
Itärannan tapahtumat sijoittuvat ankeaan ja toivottomaan maailmaan, hän
kirjoittaa niin runollisen kauniisti, ettei tarina lopulta tunnu oikeastaan
kovin synkältä. Kielessä on samaa kaunista ja pelkistettyä estetiikkaa kuin
japanilaisessa teeseremoniassa, jossa teemestarin jokaisella harkitulla
liikkeellä on tarkoituksensa.
Tartu
tähän:
1.
Jos luulet, että kaikki scifi on pelkkää avaruusseikkailua.
2. Jos haluat innostaa
teini-ikäisen tyttäresi lukemaan vaihteeksi kotimaista kaunokirjallisuutta.
3. Jos haluat lukea
tarinan, joka voi olla jonain päivänä totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti