perjantai 1. maaliskuuta 2013

Grace McCleen: Ihana maa


"Ihmeitten ei tarvitse olla suuria ja ne voivat tapahtua mitä epätodennäköisimmissä paikoissa."

Ihana maa kertoo riipaisevan tarinan 10-vuotiaasta Judithista – tytöstä, joka on oppinut syyttämään itseään kaikesta. Arki ankaran, poissaolevan ja tiukasti uskonnollisen isän kanssa sujuu aina saman kaavan mukaan, johon ei paljon hauskuuksia kuulu: vain terveellisiä vihanneksia ja totista Raamatunlukua päivästä toiseen. Eikä Judithin elämä ole koulussakaan yhtään sen helpompaa, sillä erilaisena lapsena hän on joutunut luokkatovereittensa silmätikuksi, jota tönitään ja haukutaan päivästä toiseen. Onneksi on kuitenkin Ihana maa – Judithin kaikenlaisista roskista huoneeseensa rakentama pienoismaailma, jonka syövereihin herkkä ja hylätty tyttö voi paeta ahdistavaa elämäänsä.

Ihana maa on kirjoitettu onnistuneesti kymmenenvuotiaan äänellä. Judithin kamppailu henkisesti etäisen isän, armottomien koulukiusaajien ja oman sisäisen syyllisyyden kanssa koskettaa syvältä. Synkästä asetelmasta huolimatta tarinassa säilyy koko ajan se pieni positiivinen pohjavire, jonka ansiosta lukija voi luottaa siihen, että kyllä Judithille taitaa lopulta kuitenkin hyvin käydä. Vaikka ensin meinaakin käydä tosi huonosti...

Tartu tähän:

1. Jos pidät kirjallisuudesta, joka koskettaa.
2. Jos inhoat pinnallista hömppää.
3. Jos haluat kirjan, jota voi lukea kätevästi pienissä pätkissä (luvut ovat tosi lyhyitä).

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tekstin sisältöön.

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogisi sattuman satona kun googletin tätä kirjaa. Bloggaan Ihanasta maasta pian itsekin ja taidanpa linkata sinunkin postauksesi, kun tiivistit olennaisen kirjasta niin hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Hei vaan!

    Lämpimästi tervetuloa lukijakseni ja kiva kun pidit postauksestani :)

    VastaaPoista