Seppo Jokinen: Suurta pahaa

Innostuin vanhasta kotikaupungistani Tampereesta niin paljon, että päätin Kirstilän kirjan jälkeen tutustua ensimmäistä kertaa myös komisario Koskiseen. Tämä Seppo Jokisen luoma hahmo on selvitellyt rikoksia Tampereella jo seitsemässätoista teoksessa, joista uusin Hervantalainen ilmestyi vuonna 2012. Minä aloitin tutustumiseni kuitenkin vähän vanhemmasta teoksesta Suurta pahaa (Karisto 2004) ja täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt.

Minulla oli entuudestaan kolme ennakkoluuloa Jokisen kirjoja kohtaan:

1. Ensinnäkin luulin niiden olevan aivan liian miehisiä ja ronskeja minun makuuni. Vaikka kaikki keskeiset henkilöt ovatkin kirjassa miehiä ja asioita katsotaan miehen näkövinkkelistä, eivät Jokisen hahmot olleetkaan mitään alatyylisiä vitsejä laukovia ärsyttäviä machoja. Komisario Koskinen on tavallisuudessaan suorastaan hurmaava.

2. Toiseksi luulin, että kirjat ovat puuduttavia kuvauksia poliisin tylsästä arjesta. Eivät olleet sinne päinkään. Vaikka kirjassa ei olekaan liiemmälti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, juoni etenee ja lukijan mielenkiinto pysyy yllä viimeisille sivuille saakka, eikä tylsyydestä ole tietoakaan.

3. Kolmanneksi luulin, että Jokisen kieli on kömpelöä, mutta hänhän kirjoittaa kelpo suomea. Siinäkin olin väärässä.

Ihminen kehittelee itselleen kummallisia ennakkoluuloja. Pidän itseäni avarakatseisena ihmisenä ja yritän aina kirjaston hyllyillä ajatella mahdollisimman laajasti ja tarttua rohkeasti kaikenlaisiin kirjoihin. Siitä huolimatta huomaan jääväni jatkuvasti kiinni asenteistani milloin mitäkin kohtaan. Nyt jouduin myöntämään olleeni väärässä Seppo Jokisen suhteen. Suurta pahaa oli hyvä kirja.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea hyvää kotimaista jännityskirjallisuutta.

2. Jos pidät realistisesta poliisikirjallisuudesta

3. Jos inhoat yliampuvia ja epäuskottavia juonenkäänteitä.

Huom! Jos miehesi pyytää sinua tuomaan kirjastosta jotain hyvää luettavaa itselleen, vie joku Jokinen.