Nainen
hiipii laivaan jäniksenä. Hän ei voi ostaa lippua, koska hänellä ei ole passia.
Vuosien mittaan hänestä on tullut taitava soluttautuja, eikä kukaan laivalla osaa
epäillä, etteikö hän olisi tavanomainen risteilymatkustaja. Nainen unelmoi
tavallisesta elämästä ihmisenä, jolla on nimi ja paikka maailmassa, muttei
halua alistua vuosikausia kestäviin selvityksiin ja kuulusteluihin byrokratian
rattaissa. Hän haluaa tehdä kaiken omalla tavallaan ja alkaa toteuttaa
kylmäverisesti suunnitelmaansa, joka vaatii myös uhrinsa.
Maarit
Verronen kertoo uusimmassa teoksessaan Varjonainen (Tammi 2013) hyytävän
tarinan säälimättömästä ja laskelmoivasta naisesta, joka on valmis tekemään
mitä tahansa saadakseen haluamansa. Nainen toimii kuin tunteeton robotti: hän
käyttäytyy korostetun loogisesti ja suoraviivaisesti, ei kiinny kehenkään ja
ajattelee joka tilanteessa vain itseään ja omaa selviytymistään. Häntä ympäröi
kivikova panssari, jonka läpi ei pääse
kukaan.
Verronen
on onnistunut luomaan tarinaansa harvinaisen tunnekylmän päähenkilön - jopa
niin kylmän ja luotaantyöntävän, että lukijan on vaikea saada sen vuoksi
teoksesta minkäänlaista otetta. Varsinkin kun kirjan muutkin keskeiset henkilöt
ovat enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, jää kirjan loputtua jäljelle
välinpitämätön hämmennys. Koska päähenkilön pinta ei missään vaiheessa murene, on oikeastaan ihan sama, miten tälle käy. Pieni särö olisi voinut
tehdä lukuelämyksestä täydemmän.
Verronen
kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jota on helppo lukea. Hän on taitava kirjoittaja,
joka osaa koukuttaa lukijan tarinaansa tasaisen varmasti. Minä jään kuitenkin
odottamaan Verrosen seuraavaa, sillä tämä ei yllä hänen parhaimpiensa joukkoon.
Tartu
tähän:
1.
Jos pidät jännityksellä höystetyistä tarinoista.
2.
Jos haluat lukea mukaansa tempaavan tarinan, josta ei väsyneenäkään putoa
kärryiltä.
3.
Jos sinulla ei ole juuri nyt aikaa paksulle ja hitaalle kirjalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti