Aki
Ollikaisen Nälkävuodessa (Siltala 2012) eletään talvea 1867-68 Suomessa, jota
koettelee muun Euroopan tapaan ankara nälänhätä. Sateinen kesä ja aikainen
halla ovat pienentäneet sadon niin, ettei juuri mitään ole jäänyt talven
varalle. Ruoka on loppunut monesta torpasta jo ajat sitten ja kerjäläisten joukko
valtaa kylästä kylään edes pienen vellitilkan tai leivänkannikan toivossa.
Kerjuulle
joutuu lähtemään myös Korpelan Marja kahden pienen lapsensa kanssa. Kotiin he
jättävät perheen isän, Juhanin, joka nälän heikentämänä ei enää pysty nousemaan
sängystään. Äiti ja lapset kolkuttelevat kylmissään ja nälissään ovelta ovelle,
mutta ruokaa ei ole missään.
Joskus saattaa lapsille pieni pettuleivänpala löytyä.
Marjan
ja lasten tarinan rinnalla Ollikainen kuljettaa yläluokkaisen ja yltäkylläisen
Renqvistin perheen tarinaa ja antaa näin vastakohdan nälän kovertamalle
kurjuudelle. Lopussa tarinat kietoutuvat yhteen ja onneksi kaiken kärsimyksen
jälkeen pilkahtaa valo, toivo.
Nälkävuosi
on hieno, surullinen ja koskettava. Se on myös rujo, ahdistava ja traaginen. Se
on järisyttävän suuri tarina pienissä kauniissa kansissa. Nälkävuoden jälkeen
ei avokadopastakaan hetkeen maistu.
Tartu
tähän:
1.
Jos historialliset romaanit kiinnostavat sinua.
2. Jos et ehdi lukea juuri
nyt paksua kirjaa.
3. Jos haluat lukea sydäntä
riipaisevan ja koskettavan tarinan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti