tiistai 13. lokakuuta 2015

Gard Sveen: Raskaat varjot

Nappasin Gard Sveenin jännärin kirjastoni uutushyllystä, koska se näytti voittaneen Lasiavain-palkinnon viime vuonna. Lasiavain-palkitut kirjat ovat aina olleet hyviä ja palkinto on edesauttanut vähän epätyypillisemmän pohjoismaisen jännityskirjallisuuden kääntämistä suomeksi. Raskaat varjot (2015 Bazar, suom. Arja Kantele) ei tuottanut pettymystä.

Kirja kertoo kiehtovaa tarinaa kahdessa aikatasossa. 2000-luvun alussa Norjan Nordmarkasta löydetään toisen maailmansodan aikainen hauta, johon on aikanaan heitetty kolme surmattua: kaksi naista ja yksi lapsi. Samoihin aikoihin kotipalvelun nuori avustaja löytää asiakkaansa, vanhan herran, muusiksi hakattuna ja murhattuna asunnostaan. Mies osoittautuu Norjan vastarintaliikkeen tunnetuimmaksi hahmoksi ja pikku hiljaa herää epäilys, voisivatko nämä kaksi tapahtumaa liittyä toisiinsa.

Toinen aikataso vie lukijan vuoteen 1945 ja norjalaisen vastarintaliikkeen ytimeen. Porukkaan on soluttautunut petturi, jonka henkilöllisyyttä kapteeni Kaj Holt koettaa selvittää samalla kun joutuu pelkäämään oman henkensä puolesta. Silmukka kiristyy ja Sveen yllättää lukijan.

Rikoksia alkaa tutkia nykyajassa rikostutkija Tommy Bergmann, jonka oma menneisyys on täynnä väkivaltaa. Yllätyksenä lukijalle tulee heti kirjan alkumetreillä se, että Bergmann hakkaa vaimoaan. Katuu ja hakkaa kuitenkin taas. Enpä ole tällaiseen rikostutkijaan ennen jännityskirjallisuudessa törmännyt. Tämä epämiellyttävä luuranko Bergmannin kaapissa tekee päähenkilöstä kiintoisan: epätäydellisen ja vihaansa vaikeasti hallitsevan henkilön.

Raskaat varjot on norjalaisen Gard Sveenin esikoisromaani ja hyvin rakennettua tarinaa lukiessa tuntuu kuin tämä rikoskirjailija olisi  jo vanha tekijä. Jatkoa onneksi seuraa, sillä Raskaat varjot on Tommy Bergmann –kirjoista ensimmäinen. Toista osaa jo mainostetaan Sveenin kotisivuilla ja se ilmestynee norjaksi vielä tämän vuoden puolella. Suomeksi toivottavasti pian sen jälkeen. Minä ainakin haluan lukea Tommysta enemmän.

Tartu tähän:

1. Jos pidät historiallisista rikoskirjoista.
2. Jos haluat tutustua uuteen lupaavaan pohjoismaiseen dekkaristiin.
3. Jos toinen maailmansota kiinnostaa sinua.

5 kommenttia:

  1. Tästä voi tosiaan todeta: tekijä jo esikoisessaan. Siviilissä nyrkkejä heiluttelevaan rikostutkijaan en ole dekkareissa myöskään ennen törmännyt, mutta ambivalenttius - hyvän puolella oletusarvona kun Bergmann ammattinsa puolesta on - toimii, eikä käy Sveenin näppäryyden ansioista silkan vastenmieliseksi. Mainiosti ajanmukaistettu, historiallisiin raameihin sujautettu, norjalaisten kipupisteitä säälimättä kirjoitettu rauhallispoljentoinen dekkari, syksyn parhaimmistoa! Jatkoa mielenkiinnolla odotellen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Loistava tiivistys kirjasta! Jatkoa odotellessa :)

      Poista
  2. Tämä on loistava. Vielä kesken, mutta olen tiukasti koukussa. Sinun lukuneuvoihin voi aina luottaa kun haussa on jotain uutta lukemista eikä "vanhoilta tutuilta" ole mitään lukematta. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Kiitos! Ihana kuulla, kun olen onnistunut johdattamaan sinut uusien tuttavuuksien pariin :)

      Poista
  3. Viihdyin tämän dekkarin kanssa, uskomaton löytö.

    VastaaPoista