Heidi Köngäs: Hertta

Heidi Köngäksen edellinen romaani Dora Dora (2012) oli valtavan hieno lukuelämys, joten suurin odotuksin kävin tämän uusimman kimppuun. Dora Dorassa liikuskeltiin toisen maailmansodan aikoihin Suomen Lapissa natsien varusteluministeri Albert Speerin ja hänen merkillisen seurueensa kanssa. 

(Dora Dorasta voit lukea lisää täältä.) 

Hertta (2015 Otava) heilauttaa myös lukijan historiaan, mutta nyt tarkastelun kohteena ovat fasistien vastavoimat ja Suomen kommunistisen puolueen pioneerit, joista tunnetuimpia tietenkin kirjan nimihenkilö Hertta Kuusinen.

Hertta alkaa vuodesta 1939 ja siitä, kun viisi vuotta poliittisten mielipiteittensä takia vankilassa virunut Hertta astelee vapauteen. Hän kaipaa poikaansa, jonka jätti Moskovaan lastenkotiin, kun puolueelta kävi käsky lähteä Suomeen toimittamaan asioita. Ja aate menee Hertalla aina kaiken edelle.

Vapauduttuaan vankilasta Hertta tapaa toisen kommunistin, Yrjö Leinon, johon hullaantuu täysin. Tunne on molemminpuolinen, vaikka Leino onkin tahollaan naimisissa. Köngäksen kuvaama Leino on hysteerisen bakteeripelkoinen ja kaiken kaikkiaan epäilyttävä tyyppi ja pian käy ilmi, että Leino pörrää Hertan ympärillä etsivän keskuspoliisin päällikön Esko Riekin palkkaamana. Vakoilemalla Hertta Kuusista Riekki pysyy hyvin kärryillä inhoamiensa kommunistien katalista suunnitelmista.

Oliko Leino oikeasti näin vilpillinen? Siitä ei ole tietääkseni pystytty esittämään vedenpitäviä todisteita, mutta huhuja on kyllä liikkunut. Köngäs näyttää lukijalle sen mahdollisuuden, jos huhut olisivat totta ja Leino lyöttäytynyt Hertan seuraan alun perin vain rahasta. Vaikka kyllä Leinolla tässäkin skenaariossa näyttäisi kaikesta huolimatta olleen vahvoja tunteita Herttaa kohtaan.

Hertta on hyvä kirja, mutta Dora Doran veroinen elämys se ei itselleni ollut. Tarina palavasieluisesta Hertasta kyllä tempasi mukaansa, mutta tunnetasolla se ei porautunut niin syvälle kuin Köngäksen edellinen, Herttaa psykologisempi teos. Koska politiikka ja punainen aate ovat keskushenkilölle kaikki kaikessa, pyörii tarina luonnollisesti niiden ympärillä ja syö tilaa ihmissuhteilta ja tunteilta, jotka taas minua kirjallisuudessa eniten koskettavat.

Lisäksi hyvässä kirjassa pitää aina olla joku henkilöhahmo, jota sympatiseeraa. Henkilö, jonka puolelle asettuu ja jolle toivoo hyvää. Tässä kirjassa ei ollut ketään sellaista. Selkärangaton ja neuroottinen Leino ärsytti, kylmänkalsea poliisipäällikkö Riekki inhotti ja lapsensa hylännyt Hertta hämmensi. Miten kukaan voi jättää lapsensa lastenkotiin ja liueta paikalta tärkeämpinä pitämiinsä tehtäviin? Mikä voisi olla tärkeämpää kuin oma lapsi? 

Hertta ei antanut yhtäkään samastumiskohtaa ja jätti sen vuoksi jälkeensä vähän kalsean fiiliksen. Siitä huolimatta kiinnostava henkilökuva kannatti ehdottomasti lukea. Yleissivistyskin lisääntyi reilusti.

Tartu tähän:

1. Jos Suomen historia kiinnostaa sinua.

2. Jos suosit kotimaista laatukirjallisuutta.
3. Jos poliitiikka on suuri intohimosi.