Gustave Flaubert: Bibliomania

”Bibliofiili on kirjojensa herra, 

bibliomaani niiden orja.”

Kirjahullujen vuosittaisen suurtapahtuman jälkeisenä sunnuntai-iltana oli mukavaa heilauttaa kävelystä kipeät jalat sohvalle ja nauttia messuhulinan jälkiruuaksi kirjahulluudesta kertova pikkuruinen klassikko.

Gustave Flaubertin Bibliomania (2012 Faros, suom. Antti Nylén) ilmestyi vuonna 1837 ja on hänen ensimmäinen julkaistu tekstinsä ja pohjautuu laajalle levinneeseen tarinaan. Kerrottiin nimittäin, että espanjalainen kirjoihin mielipuolisesti rakastunut munkki Don Vincente jahtasi huutokaupasta erästä harvinaisuutta kokoelmiinsa. Muut keräilijät päättivät yhteistuumin ostaa teoksen, jotta se ei päätyisi omituisen munkin hoteisiin. Sen jälkeen Barcelonaa alkoi ravistella raakojen murhien sarja ja jäljet johtivat minnekäs muualle kuin kirjahullun munkin kammioon...

Flaubertin Bibliomania on kertomus sairaalloisesta keräilyvimmasta. Kirjoja haaliva päähenkilö Giacomo ei ole kiinnostunut teosten sisällöstä, vaan kirjoista esineinä. Hänen intohimoisen rakkautensa kohde on tehnyt hänestä omituisen erakon, joka on oikeudenkäynnissäkin vain huolissaan kokoelmastaan. Kirjat menevät kaiken ohi.

Flaubertin suomennoksen lisäksi teokseen on lisätty kaksi kiinnostavaa esseetä. Hannu Salmi esittelee lukijalle kirjahulluuden historiaa ja maailman kuuluisimmat bibliomaanikot ja Antti Nylén pohdiskelee ihmisten ja kirjojen yhteenkietoutunutta suhdetta.

Kirjahulluus ei ole mikään nykyihmisen vitsaus, vaikka se siltä voi kirjamessuilla vaikuttaakin. Salmi kertoo, että bibliomaniasta alettiin olla huolestuneita jo 1700-luvulla. Kun kirjojen tuotanto lisääntyi räjähdysmäisesti 1800-luvulla, riistäytyi keräily yhä useammilta käsistä. Kaikkea ei voinut yksinkertaisesti enää hankkia ja moni joutui manian valtaan. Liiallisesta kirjatarjonnasta oli seurauksena myös liiallista lukemista, mitä sitäkin pidettiin vakavana sairautena.

Nylénin pohdiskelut ovat teoksen parasta antia. Hänen mainio esseensä käsittelee kirjojen kahta maailmaa: tarinoiden maailmaa ja fyysisten esineiden maailmaa, sekä sitä, miten ihminen näihin maailmoihin lukijana, esineiden rakastajana tai sisältöjen keräilijänä liittyy.

Bibliofiilille, kirjojen rakastajalle, kirjan käsin kosketeltavalla olomuodolla  on merkitystä, vaikka koko muu maailma toitottaa, että kaikki tärkeät asiat ovat aineettomia. Bibliofiilille sähkökirjat ovat käsitteellinen mahdottomuus.

Teknofiili taas lataa laitteensa täyteen sisältöjä. Hän voi kehuskella kantavansa koko ajan mukanaan kaikkea maailman kirjallisuutta, muttei pysty sitä lukemaan, sillä lukemista tai luetun ymmärtämistä ei voi millään laitteella nopeuttaa tai helpottaa. Lukeminen on ihmiselle edelleen yhtä hidasta ja vaivalloista kuin ennenkin. Ihminen ei ole aivoineen kehittynyt juuri mihinkään, eikä sen suhteen ole minkäänlaista mullistusta näköpiirissä.

Mitä sitten siis, jos kaikki maailman kirjat ovat koko ajan saatavilla omalla koneella? Ei niitä ehdi lukea siinä muodossa sen enempää kuin paperisenakaan. Lisäksi tutkimukset todistavat, että ihminen lamaantuu, jos valikoima on liian suuri. Valinta jätetään tekemättä: housut ostamatta, jäätelö syömättä ja – kenties – kirja kokonaan lukematta?

Tämä satasivuinen kämmenenkokoinen teos kertoo valtavan paljon kirjasta: sen keräilijöistä, elinkaaresta, olomuodoista ja merkityksestä. Se puolustaa kirjaa ja kannustaa lukemaan. Se herättää lukuhullun mielessä enemmän ajatuksia kuin moni paksumpi teos. Sen lukee puolessa tunnissa, mutta sen herättämä ajatusten tulva ei laannu pitkään aikaan. Hieno helmi.

Tartu tähän:

1. Jos rakastat kirjoja.

2. Jos rakastat lukemista.

3. Jos kirjan tulevaisuus kiinnostaa sinua.