keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Lauri Järvilehto: Hauskan oppimisen vallankumous

Ala-asteen opettajani uskoi järkähtämättömästi ulkoa opetteluun. Neljä vuotta me hänen oppilaansa pänttäsimme oppikirjoja ulkoa. Tunnilla opettaja hiillosti meitä kyselemällä väliotsikoita ja kuvatekstejä. Ne oli osattava kuin vettä vaan. 

Kokeissa sanamuodon täytyi olla täsmälleen sama kuin oppikirjassa – jopa väärästä sanajärjestyksestä sai miinusta. En muista oppineeni ala-asteella juuri muuta kuin pelkoa epäonnistumisesta. Onneksi yläasteella touhu muuttui hiukan parempaan suuntaan (ja ala-asteen opettajani jäi, luojan kiitos, eläkkeelle).

Lauri Järvilehto pureutuu uudessa kirjassaan Hauskan oppimisen vallankumous (2014 PS-kustannus) tärkeään aiheeseen. Miten tehdä oppimisesta tehokkaampaa? Miten saada asiat pysymään päässä? Voisiko ilolla ja innostuksella olla jotain tekemistä tehokkaamman oppimisen kanssa?

Järvilehto nostaa kirjassaan esiin sen, mistä monet oppimistutkijat ovat jo jonkin aikaa toitottaneet. Tehokkaaseen oppimiseen tarvitaan sisäistä motivaatiota, aitoa kiinnostusta opittavaa asiaa kohtaan. Siihen tarvitaan myös kokemus flow’sta eli uppoutumisen tilasta, jolloin ajantaju katoaa ja kaikki tuntuu sujuvan. Lisäksi tarvitaan usko siihen, että jokainen voi oppia – se on mahdollista myös minulle.

Kaikki tämä saavutetaan parhaiten ilon kautta. Flow’ta ei synny ankeassa ilmapiirissä. Sisäisen motivaation herääminen vaatii vapautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä ei synny, jos pitää pelätä. Tarvitaan intohimoa, leikkisyyttä ja hauskuutta. Jos teet sitä, mitä todella rakastat, harjoittelet automaattisesti enemmän ja opit asiat syvemmin ja helpommin. Niin yksinkertaista se on.

Hauskan oppimisen vallankumous on loistavaa luettavaa myös niille, jotka kärvistelevät ankeassa työilmapiirissä. Intohimo edistää tutkitusti sekä työhyvintointia että tuottavuutta ja siksi työelämän ankeuttajista tulisi pyristellä jokaisella työpaikalla mahdollisimman nopeasti irti. Viihtyvyys ei ole sivuseikka. Se on menestyvän yrityksen ja organisaation kantava voima.

Järvilehto antaa kirjassaan myös muutaman vinkin loistavista oppimispeleistä. Sellaisista peleistä, joissa opettavainen sisältö on integroitu täydellisesti koukuttavaan peliin ja lapsi oppii huomaamattaan vaikka mitä.

Järvilehdon suosittelema oppimispeli Fun English kaikkine osineen maksaa kympin ja on jokaisen euron arvoinen. Meidän 7-vuotiaamme oppi viikossa englannin kielen numerot, värit, eläimet, ruumiinosat sekä niiden kaikkien yhdistelmät. Tällaisia fiksuja pelejä lisää meidän perheeseen, kiitos!

Tartu tähän:

1. Jos olet opettaja ja haluat innostaa oppilaasi oppimaan.
2. Jos olet tylsistynyt työhösi.
3. Jos mietit, miten saisit lapsesi innostumaan ja oppimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti