keskiviikko 14. elokuuta 2013

Nelson Mandela: Pitkä tie vapauteen


Kesäkuussa 2013 uutisoitiin Etelä-Afrikan entisen presidentin, legendaarisen Nelson Mandelan, kriittisestä terveydentilasta. Pretorialaisen sairaalan eteen oli kerääntynyt kansainvälisen toimittajalauman lisäksi paljon paikallisia laulamaan ja rukoilemaan suuren johtajansa puolesta. Yli yhdeksänkymmenvuotiaalle Mandelalle ei annettu enää paljonkaan toivoa ja edelleen hänen tilansa on kriittinen mutta vakaa.

Aloin siinä sohvalla istuessani miettiä, mitä ihan oikeasti tiesin tuon miehen elämäntiestä. Tiesin, että hän taisteli mustien oikeuksien puolesta. Tiesin, että hänet passitettiin vankilaan sen vuoksi ja hämärästi muistin myös jotain Nobelin rauhanpalkinnosta. Mutta mitä muuta tiesin? Häpeäkseni jouduin toteamaan, etten juuri mitään. Onneksi kirjastojen varausjärjestelmät toimivat päivin öin ja napsautin saman tien varauksen Mandelan omaelämäkertaan Pitkä tie vapauteen (1995 WSOY, suom. Heikki Älli) ja jo parin päivän kuluttua pääsin tutustumaan mieheen paremmin. Ja millaiseen mieheen sainkaan tutustua!

Nelson Mandela kertoo kirjassaan nimensä mukaisesti pitkän tiensä maansa politiikan huipulle, eikä se tie ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. Moni kärsimättömämpi, mukavuudenhaluisempi ja uskossaan heikompi olisi luovuttanut matkan varrella jo moneen kertaan. Nelson Mandelan usko siihen, että kaikki eteläafrikkalaiset ansaitsevat ihonväristä, sukupuolesta tai uskonnosta riippumatta samat oikeudet ja velvollisuudet, auttoi häntä kestämään pidätykset, nöyryytykset ja 27 vuoden vankeusrangaistuksen pikkuruisessa sellissä karulla Robbenin saarella Etelä-Afrikan länsirannikolla.

Mandela uhrasi koko elämänsä asian puolesta, johon hän vilpittömästi uskoi, muttei tehnyt sitä hampaat irvessä eikä marttyyrinviitta hartioilla. Pikemminkin hän teki sen ikään kuin olkaansa kohauttaen: tein sen, minkä koin tärkeäksi, eikä siinä mitään sen kummempaa. Hän ei tehnyt itsestään numeroa ja siinä on hänen suuruutensa avain johtajana.

Harvasta ihmisestä voi oikeasti käyttää median ryöstöviljelemää nimitystä ”legenda jo eläessään”. Nelson Mandela on yksi niistä harvoista, joihin nimitys sopii. Legenda jo eläessään – todellakin!

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea uskomattoman elämäntarinan.
2. Jos historia kiinnostaa sinua.
3. Jos olet johtaja/esimies ja haluat oppia johtamaan paremmin.

Huom! Kirja on paksu ja hyvin yksityiskohtainen. Varaa sen lukemiseen siis paljon aikaa tai valitse joku ohuempi teos, mikäli haluat tietää Mandelan elämästä vain pääpiirteet.

2 kommenttia:

  1. Ken Saro-Wivan omaelämäkerta Vankilapäiväkirja on myös erinomainen.

    T Telinemies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Telinemies,

      Kiitos (jälleen kerran) hyvästä kirjavinkistä ja kiva kun käyt edelleen täällä kurkkimassa :)

      Poista