Alexandre Dumas: Kamelianainen

Alexandre Dumas’t menevät helposti sekaisin. Kumpi kirjoittikaan tiiliskiven muskettisotureista? Kumpi seikkailuromaanin Monte Christon kreivistä? Kumpi viehkeästä kamelianaisesta? Helppona muistisääntönä yleistietokilpailujen varalle voi pitää sitä, että Dumas nuorempi kirjoitti Kamelianaisen ja isä Dumas kaiken muun. Tätä yksioikoista sääntöä noudattamalla pärjää pubivisailuissa aika pitkälle.

Dumas nuorempi ei ollut siis läheskään samanlainen romaanitehtailija kuin isänsä, eikä hän ylipäätään kirjoittanut juurikaan romaaneja vaan kunnostautui näytelmäkirjailijana. Suuri yleisö muistaa hänet kuitenkin yleensä vain Kamelianaisesta. Surumielinen romaani pariisilaisesta kurtisaanista ilmestyi vuonna 1848 ja heti romaanin ilmestyttyä alettiin pohtia, mahtaako kyseessä sittenkin olla tositarina. Kamelianaisen tragedia koettiin niin aidoksi ja teeskentelemättömäksi, ettei se voinut olla pelkästään kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Arvuuttelu naisen sekä hänen lukuisten rakastajiensa henkilöllisyydestä kävi kiivaana 1800-luvun puolivälin Pariisissa. Nykyään kamelianaisen tarina on kaikkein tutuin oopperan ystäville, sillä Giuseppe Verdi työsti tarinasta oopperaversion ja La Traviata kuuluu edelleen esitetyimpiin ja rakastetuimpiin oopperoihin ympäri maailmaa.

Alexandre Dumas sai ainekset Kamelianaiseen omasta elämästään. Isä Dumas oli huikentelevainen naistenmies, joka jätti aviottoman Alexandre juniorin selviytymään köyhiin oloihin äitinsä kanssa. On sanottu, että pojan katkeruuden takia Kamelianaisen tarinassa mies ei hylkää naista.

Hän kirjoittaa teoksessaan näin: ”Älkäämme halveksiko naista vaikka hän ei olisikaan äiti, sisar, tytär tai puoliso. Älkäämme rajoittako armonantoa vain perheeseen ja anteeksiantoa vain itseemme. Koska taivaassa on enemmän iloa yhden syntisen pelastamisesta kuin sadasta oikeamielisestä, jotka eivät ole koskaan syntiä tehneet, koettakaamme ilahduttaa taivasta. Se voi maksaa meille yltäkylläisesti.” Aika poikkeuksellinen miehen puolustuspuhe langenneille naisille, kun ottaa huomioon, mitä aikaa elettiin.

Toinenkin tositapahtuma yhdistää Alexandre nuorempaa ja Kamelianaisen tarinaa. Alexandre rakastui itsekin nuorena keuhkotautiseen prostituoituun, joten kirjan kamelianaiseen umpirakastunut Armand Duval saattaa hyvinkin olla kirjailijan alter ego – ovathan nimetkin melkein samat Alexandre Dumas / Armand Duval.

Kamelianainen kertoo surumielisen tarinan Pariisin kauneimmasta kurtisaanista, joka saa jokaisen miehen pyörälle päästään. Kamelianaisen sydän sykkii kuitenkin vain nuorelle Armand Duvalille. Rakkaus roihuaa, mutta molemmat taitavat sisimmässään tietää, ettei onnea kestä kauan. Myös lukija tietää heti, että huonosti käy, sillä tarina alkaa kamelianaisen kuolemasta.

Kamelianainen on kestänyt hyvin aikaa ja se sopii hyvin helppolukuista klassikkoa etsivälle lukijalle. Kyllikki Villan taidokas suomennos vuodelta 2001 tuo Kamelianaisen tarinan mukavasti nykyaikaan vanhaa kunnioittaen.

Tartu tähän:

1. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle tiiliskivelle.

2. Jos etsit helppolukuista esitelmäkirjaa.

3. Jos traagiset rakkaustarinat kiehtovat sinua.