Antti Tuomainen: Kaivos

Antti Tuomaisen edellinen teos Synkkä niin kuin sydämeni (2013) on yksi parhaista kotimaisista jännäreistä, joita olen koskaan lukenut. Psykologinen tarina äitiään etsivästä pojasta koukuttaa ja koskettaa samanaikaisesti ja harvoin jännäriä lukiessa tulee melkein tippa linssiin. Ei siis ihme, että ensi vuonna Synkkä niin kuin sydämeni siirtyy myös valkokankaalle.

Siksipä odotin erityisen innokkaasti Tuomaisen uutta. Kaivos (2015 Like) kertoo tarinan kolmekymppisestä Janne Vuoresta, toimittajasta, joka alkaa tonkia pohjois-suomalaisen nikkelikaivoksen asioita. Vuori on työlleen liian omistautunut yhden lapsen isä, jonka jatkuvaan unohteluun vaimo alkaa olla jo tympiintynyt ja ero häämöttää edessä.

Janne Vuoren kaivosselvittelyjen rinnalla Tuomainen kuljettaa tarinaa palkkamurhaajasta, joka listii miehiä ympäri kaupunkia ja saa kuolemat näyttämään itsemurhilta sekä Jannen kauan kadoksissa olleesta isästä, joka nyt 30 vuoden jälkeen ilmestyy yhtäkkiä takaisin kuvioihin ja haluaa rakentaa suhdetta uudelleen poikaansa.

Suomalahden kaivos muistuttaa erehdyttävän paljon surullisen kuuluisaa Talvivaaraa. Molemmissa yritetään liuottaa nikkeliä ja muita metalleja köyhästä maaperästä. Molemmissa jätevesiä valuu vesistöön ja molempien johtoa on syytetty ympäristön turmelemisesta. Suolahtea johtaa Matti Mali ja Talvivaaraa Pekka Perä. Lukija ei voi välttyä ajattelemasta, että Talvivaarasta tässä taitaa olla kyse.

Tuomaisen Kaivos(kaan) ei ole kovin jännittävä jännitysromaani, mutta mukavan syviin vesiin siinä sukelletaan. Kaivossotkujen tutkiminen ja murhat ovat vain puolet tarinasta. Toinen puoli tarkastelee isyyttä ja vanhemmuutta yleensä. Janne Vuori huomaa häpeäkseen olevansa samanlainen kuin isänsä. Vaikka hän ei olekaan hylännyt perhettään, on hän henkisesti koko ajan toisaalla. Lapselle on samantekevää, onko isä kotona ollenkaan vai istuuko hän läppärin ääressä omissa maailmoissaan. Läsnä ei ole kumpikaan.

Toisaalta Tuominen tutkailee tarkkanäköisesti sitä, ovatko menneisyydessä tehdyt pahat teot mahdollista hyvittää. Onko uusi alku mahdollinen? Voiko vanhempansa virheistä oppia vai pitääkö jokaisen sössiä itse? Tuomainen näyttäisi antavan lukijalle viisaan neuvon: Koska kaikkea ei voi elämässä saada, kannattaa miettiä tarkkaan, mitkä asiat ovat tavoittelemisen arvoisia. Kun toiseen vaakakuppiin laitetaan perhe, lapset ja lapsenlapset ja toiseen työ ja muut menot, on helppo arvata kumpaan suuntaan vaaka kallistuu. Tai kumpaan suuntaan sen pitäisi kallistua. Kuolinvuoteellaan perheensä valinnutta ei todennäköisemmin kaduta.

Huom! Helsinkiläinen voi bongailla Kaivoksesta mukavasti tuttuja kulmia, sillä kirjassa liikutaan paljon Helsingissä: keskustassa, Töölössä, Hakaniemessä, Vuosaaressa ja Kaskisaaressa.

Tartu tähän:

1. Jos pidät ihmissuhdejännäreistä.

2. Jos inhoat verellä mässäilyä.

3. Jos haluat lukea jännärin, jonka jälkeen uskallat hyvin mennä nukkumaan.