maanantai 31. elokuuta 2015

Frank Martela: Valonöörit: sisäisen motivaation käsikirja

Teini-ikäinen tyttäreni pitää ja on aina pitänyt siivoamisesta. Kyllä - tällaisia luonnonoikkuja on todella olemassa. Hänen huoneensa on aina tip top ja hän kertoo rentoutuvansa järjestellessään laatikoitaan ja vaatekaappiaan. Hän ei suhtaudu siivoamiseen pakkomielteisesti, en siis ole huolissani hänestä, vaan hän todella nauttii tekemisestään.

Ehdotin hänelle vuosi sitten, että hän saa toki vapaasti siivota myös muualla talossa ja aika usein tyttö innostui imuroimaan ja pyyhkimään pölyjä. Katselessani hänen tyytyväistä uurastustaan aloin tuntea huonoa omaatuntoa. Tyttäreni siivoaa ahkerasti, eikä saa siitä mitään palkaksi ja toinen tyttäreni taas sotkee minkä ehtii. Päätin alkaa maksaa jokaisesta siivouskerrasta.

Tein suuren virheen. Palkitsemalla tyttäreni siitä mitä hän ennen teki iloisesti ja vapaaehtoisesti, sain hänet tekemään siivoukset vain rahasta. Hän alkoi hutiloida, häntä sai patistaa hommiin, häntä ei enää yksinkertaisesti kiinnostanut. Ulkoinen motivaatio (palkka) söi sisäisen motivaation (työn ilo), eikä paluuta vanhaan tietenkään enää ollut.

Jos olisin ollut fiksu ja lukenut Frank Martelan Valonöörit: sisäisen motivaation käsikirjan (2015 Gummerus) ennen huonoa neronleimaustani, olisin antanut tyttäreni jatkaa vapaaehtoista siivoamista. Huonoa omaatuntoani olisin voinut lievittää antamalla hänelle rahasumman muuten vaan, ilman että olisin yhdistänyt sen ahkerointiin. Tämä oli yksi niistä monista oivalluksista, jotka sain luettuani Martelan uutuuden.

Edellisessä kirjassaan Tahdonvoiman käyttöohje Martela antoi käytännön ohjeita siihen, miten meistä jokainen voisi saavuttaa paremmin päämääränsä. Tässä uusimmassa näkökulma on toinen: siinä keskitytään tarkastelemaan sitä, minkälaisia päämääriä ihmisen tulisi tavoitella. On olemassa nimittäin oikean- ja vääränlaisia päämääriä. Näin ollen on  järkevää lukea ensin Valonöörit ja selvittää itselleen omat päämääränsä ja vasta sen jälkeen tarttua Tahdonvoima-kirjaan, josta voi napsia neuvot matkalle kohti niitä oikeanlaisia päämääriään.

(Lukuneuvojan arvioon Martelan edellisestä voit tutustua täältä.)

Valonööri (englanniksi lightneer) on Martelan mukaan ihminen, joka on löytänyt oman intohimonsa ja säteilee innostuksen valoa ympärilleen. Valonööri tekee paljon ja saa asiota aikaan. Hän ei siis ole mikään kitaraa rämpyttelevä saamaton haihattelija, mutta ei myöskään rahan tai menestyksen perässä juokseva supersuorittaja. Valonööri tavoittelee itselleen merkityksellisiä asioita ja oikeanlaisia päämääriä, jotka saavat hänet innostumaan ja ponnistelemaan yhä enemmän.

Sisäinen motivaatio on avainasemassa, jos aikoo lähteä kaivamaan omaa valonööriyttään esiin. On haluttava jotain vapaaehtoisesti. On oltava tarpeeksi kykyjä siihen. Elämässä on oltava hyviä ihmissuhteita. Ja on pyrittävä tekemään toisille hyvää. Nämä neljä elementtiä kun saa kohdalleen, on mahdollisuus kasvaa valonööriksi, oman elämänsä ohjaajaksi.

Skeptinen lukija voi kavahtaa jo tässä vaiheessa. Taas yksi kirja, joka toitottaa sitä, kuinka jokaisen tulisi löytää oma intohimonsa. Mistäs ne juustot leivän päälle revitään ja mitä siitä tulee, jos kaikki vain toteuttavat unelmiaan ja perustavat luomukahviloita. Kuka ne ”oikeat” työt sitten tekee? Skeptikko voi kuitenkin lakata meuhkaamasta, sillä Martelan kirja kaivautuu höttöisiä onnellisuusoppaita paljon syvemmälle.

Hän ei kannusta tavoittelemaan taivaita. Hän ei usko siihen, että jokainen voi toteuttaa minkä tahansa unelmansa, jos vain uskoo ja ponnistelee kovasti. Kaikista ei tule maailmantähtiä, vaikka mitä tekisi. Martela ei kehota ketään hyppäämään tyhjän päälle, vaan ottamaan elämän realiteetit huomioon ja etsimään sisäistä valonööriyttään omien taloudellisten ja muiden reunaehtojen sisällä. Valonööriys ei myöskään rajaudu mihinkään tiettyihin ammatteihin tai tekemiseen, vaan sitä voi kokea ihan missä tahansa itselleen merkityksellisessä toiminnassa.

Kaikki neuvonsa Martela pohjaa tieteelliseen tutkimukseen ja tuntuu tietävän aiheesta valtavasti. Hänen kirjansa eivät siis kuulu self help -oppaiden höpöhöpö-osastoon vaan sinne tieteelliseen nk. science help -päähän. Martela kirjoittaa aiheestaan niin innostuneesti, että nuivastikin suhtautuvan lukijan on vaikea olla innostumatta. Hän kertoo asioista hauskasti, mukaansa tempaavasti ja monin esimerkein. Hän laittaa myös itsensä likoon kertomalla lukijalle omista noloista kokemuksistaan omalla sisäisellä matkallaan. Hänen tietokirjaansa ahmii välillä kuin vetävää romaania.

Martelalle ihmismielen pohdiskelu on selvästi aihe, joka saa hänet liekkeihin. Hän on uurastanut sen ympärillä vuosikausia, lukenut kasoittain kirjoja, opiskellut, keskustellut, tunkenut itsensä tutkimusryhmiin ja kirjoittanut. Kaikki tämä kiinnostus ja valtava innostus välittyy lukijalle hänen teoksissaan ja siksi niitä on kerta kaikkiaan mahtava lukea. Minä fanitan tätä valonööriä!

Tartu tähän:

1. Jos ajattelet eläväsi jonkun muun elämää.
2. Jos haluat lukea tieteellisesti pätevän elämäntaito-oppaan.
3. Jos etsit konkreettisia neuvoja elämänlaatusi parantamiseen.


Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen kuuloinen teos. Olen ottanut juuri tuon sisäisen motivaation takia linjan, että kotitöistä, kirjojen lukemisesta yms. ei lapsille makseta eikä muullakaan tavalla palkita vaan hehkutan hyvää oloa, iloa, joka niistä itsessään seuraa. Hauskaa, että tieteelliset teoriat tukevat käsitystäni.

    Mutta by the way, miten niin "kitaraa rämpyttävä saamaton haihattelija". Soittaminen parantaa esim. koulumenestystä ja on monelle intohimon ja luovuuden ilmaisua, ja voipa siitä ammattikin tulla. 7-vuotiaani nappaa vähän väliä kitaran käteen omaehtoisesti, tekee soittoläksyjä päämäärätietoisesti ja keksii omia biisejä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Lue ihmeessä Valonöörit, jos olet tällaisia asioita muutenkin pohdiskellut!

      "Kitaraa rämpyttävässä saamattomassa haihattelijassa" oli pääpaino jälkimmäisellä osalla eli saamattomalla haihattelulla, ei kitaransoitolla. Soittelu sinänsä on totta kai luovuutta edistävää ja rentouttavaa puuhaa ja joillekin juuri kitaransoitto voi olla se intohimon ja jopa valonööriyden elämään tuoma juttu :)

      Poista
  2. Tämä on yksi lempparikirjoistani, palaan siihen aina, kun tarvitsen motivaation järkevöittämistä :)

    VastaaPoista