maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti

"Kaikki nämä vuodet hän on unohtanut itsensä ohi."

Kirjan vuosi 2015 alkaa komeasti. Ruotsissa asuvan suomalaissyntyisen Tiina Laitila Kälvemarkin romaani Karkulahti (2015 WSOY) on niin uljasta luettavaa, että uskallan nyt jo povata sille palkintoehdokkuuksia.

Karkulahden talossa asuu onneton ja menneisyyden katkeroittama perhe. Karkulahden isäntänä laahustaa veltto ja saamaton Jaakko, tyypillinen peräkammarin poika, joka tottelee dominoivaa äitiään kaikessa, eikä saa itse mitään aikaiseksi.

Jaakko löytää puolisokseen venäläisen Veran, joka saapuu Karkulahden tilalle toiveikkaana paremmasta tulevaisuudesta, jota Jaakko on hänelle lupaillut. Karkulahdessa häntä vastassa ovat pahasti rapistumaan päässyt talo ja sänkyynsä mätänevä ilkeyksiä huuteleva vanha emäntä Elisabet.

Karkulahden porukkaan kuuluu myös Asseri, Jaakon vajaaälyinen, mutta hyväntahtoinen velipuoli, jonka kiintymystä ja tottelevaisuutta vanha emäntä käyttää omien henkisten haavojensa parantamiseen. Tärkeä rooli on myös Annalla, Jaakon ja Veran pienellä tyttärellä, joka elää mielikuvitusmaassaan, kun aikusten aika menee omien vihojen ja katkeruuksien kanssa märehtimiseen.

Ja kuuluu Karkulahden porukkaan vielä muitakin – henkilöitä menneisyydestä. Jaakon Ruotsiin karanneen sisaren Annelin muisto leijuu Karkulahdessa edelleen voimakkaana. Veran mielessä pyörii Ilja, pieni poika, jonka hän on jättänyt taakseen. Vanha emäntä muistelee katkerana nuoruudenrakastettuaan naapurikylästä. Syyllisyys menneisyyden tapahtumista on varsinkin Veralla ja vanhalla emännällä niin syvää, että eläminen nykyisyydessä on lähes mahdotonta.

Laitila Kälvemarkin tarina rinnastui ainakin omassa lukukokemuksessani Hella Wuolijoen Niskavuoreen ja kirjassa on keskeisenä äidin, pojan ja miniän kolmiodraama. Äiti ei pysty päästämään pojastaan irti, eikä poika ei uskalla irrottautua äidistään. Tällaisesta liian pitkään jatkuneesta sairaalloisesta symbioosista ei seuraa koskaan mitään hyvää.

Ehdottomasti tärkein vastapari kirjassa on vanha emäntä Elisabet ja miniä Vera. Elisabet halveksii ja sättii Veraa, eikä hyväksy ryssää taloonsa millään ilveellä. Vera yrittää parhaansa, jotta saisi hyväksyntää ja hyppii anoppinsa pillin mukaan. Jaakosta ei ole Veran puolustajaksi, eikä kylilläkään kukaan ryssän rinnalle asetu.

Vanhan emännän ja Veran välille kehkeytyy merkillinen suhde. Vanha emäntä ymmärtää, että ilman Veran hyväntahtoisuutta hän ei voisi kotonaan asua. Ei Jaakko hänen tyynyjään jaksaisi pöyhiä ja märkiviä haavojaan hoitaa. Vera taas tajuaa, että ilman vanhan emännän hiljaista suostumusta hän ei saisi Karkulahdessa asua ja joutuisi palaamaan myllerrysten riivaamaan kotimaahansa, jonne ei suin surmin halua enää joutua.

Molemmat naiset siis tarvitsevat toisiaan ja kenties tunnistavatkin toisissaan jotain tuttua. Ehkä he aavistavat, että kummankin menneisyydessä on tapahtunut jotain sellaista, jonka he haluaisivat mielellään unohtaa, mutteivät pysty, koska eivät ole niitä asioita koskaan itsensä kanssa kunnolla käsitelleet. Menneisyydestään pääsee irti vain jos sen uskaltaa kohdata pystypäin.

Karkulahti on pysäyttävän hieno lukuelämys. Laitila Kälvemark on loistelias kynänkäyttäjä ja hänen tarkaksi hiottua tekstiään on nautinto lukea. Kuristavan upea tarina Karkulahdesta pitää otteessaan ja jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Lopussa lukija palkitaan, kun Laitila Kälvemark antaa auringon pilkahtaa Karkulahden risukasaan. 

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea kotimaista laatukirjallisuutta.
2. Jos kaunis kieli on sinulle kirjassa tärkeää.
3. Jos anopin ja miniän suhde kiinnostaa sinua.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Kielellinen taidokkuus on ainakin minulle tärkeää. Ei auta hyväkään juoni, jos kieli on ontuvaa. Täytyy hankkia tämä. Kiitos suosituksesta :)

    VastaaPoista
  2. Tämä oli tosi hieno! Lue ihmeessä - varsinkin, jos edellytät kirjalta viimeisteltyä ja taidokasta kieltä.

    VastaaPoista