lauantai 14. lokakuuta 2017

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Elena Ferranten Napoli-trilogia on huumannut lukijat ympäri maailmaa ja muistan kuulleeni Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan haastattelun, jossa Hillary Clintonkin kehui rentoutuvansa mieluiten juuri Ferranten kirjojen parissa.

Ferranten Hylkäämisen päivät (2017 WSOY, suom. Taru Nyström) ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi jo vuonna 2004 Avaimen kustantamana, mutta nousi esiin vasta Napoli-trilogian menestyksen ja uuden raikkaamman painoksen myötä. Tutustumisen Ferranteen voi hyvin aloittaa vaikka siitä.

Teos on pienimuotoisempi kuin valtava ja joka suuntaan rönsyilevä napolilaistrilogia ja silti lähestulkoon yhtä hyvä. Kirjan alussa, eräänä huhtikuun iltapäivänä, Olgan aviomies jättää hänet ja siitä alkavat hylkäämisen päivät, joiden aikana Olga koettaa vimmaisesti selvittää lähdön syitä ja vajoaa yhä syvemmälle tuskan ja epätoivon pyörteisiin.

Olga on rakentanut itsestään säröttömän. Hän on käyttäytynyt aina moitteettomasti ja kurinalaisesti. Hän malttanut mielensä kiihtymyksen hetkillä, eikä ole milloinkaan korottanut ääntään. Naimisiin menon jälkeen Olga on omistautunut aviomiehelleen ja lapsilleen ja riidat on selvitetty sivistyneesti keskustelemalla. Mutta siitä huolimatta – tai ehkäpä juuri siitä syystä – Olgan ehjän ulkokuoren alla paisui pelottava ahdistuksen ja vihan aalto.

Olga muistaa lapsuudestaan erään tapauksen, joka tunkeutuu hänen mieleensä nyt. Kahdeksanvuotiaana pikkutyttönä hän seurasi sivusta erään naapurustoonsa kuuluvan, iloa pursuavan perheenäidin muuttumista itkuiseksi ja raivokkaaksi sen jälkeen, kun tämän mies rakastui toiseen ja jätti naisen selviämään yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Naisen romahdus jätti jälkensä Olgaan ja hän muistaa jo lapsena halveksuneensa naisen tapaa näyttä tuskansa ulospäin.

Olgan oma aviokriisi purskauttaa esiin kaikki ne tunteet, jotka hän on oppinut vuosien varrella patoamaan sisäänsä ja hänestä tulee juuri samanlainen: maaninen, epätoivoinen ja pakkomielteinen. Hän jättää huolehtimatta kodistaan ja lapsistaan, alkaa vainota miestään, eikä hänen hillitystä käytösksestään ole lopulta jäljellä mitään.

Ferrante kirjoittaa Olgan tuskan auki raivokkaasti. Olgan sisäinen myllerrys ja ulkoisen elämän kaoottisuus sekoittuvat yhteen ja niin sekoittuvat myös Olgan muistot elämästä aviovaimona Torinossa ja lapsuudesta Napolissa. Ferrante näyttää lukijalle sen, miten katkera ihmisestä tulee, jos elää vain muille ja unohtaa itsensä. Olgan hylkäämisen päivät alkoivat jo silloin, kun hän hylkäsi itse itsensä, se lienee Ferranten tärkein viesti.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea raivokkaan tunneromaanin.
2. Jos suosit kielellistä laatua.
3. Jos haluat tietää, miltä ero tuntuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti