Olen
tulossa vanhaksi. Nautin hiljaisuudesta. Olen vaihtanut Loopin Yle Puheeseen.
Kävelen mieluummin metsässä kuin Aleksanterinkadulla. Haaveilen tulevasta
mökkikesästä ja pidän puutarhassa kuopsuttelusta. Vältän suuria ihmismassoja ja
käyn Hulluilla päivilläkin nykyään vain netissä. Jos sielläkään.
Kirjallisuudessa
huomaan kiinnostuvani yhä useammin elämäkerroista ja romaaneista, jotka
pohjautuvat tositapahtumiin tai tosielämän henkilöihin. Olen innoissani, jos
voin hyvään romaaniin uppoutumalla saada tietoa historiasta. Parhaimmillaan
hyvä romaani pakottaa etsimään aiheesta lisää.
Terhi
Rannelan Frau (2016 Karisto) sopi nykyiseen mielentilaani paremmin kuin hyvin,
sillä romaani kertoo natsipomo Reinhard Heydrichin, Prahan teurastajan,
vaimosta Linasta ja sivuaa samalla monia tositapahtumia.
Linan
sanotaan olleen miestäänkin vankkumattomampi natsi. Mies sentään pyysi
kuolinvuoteellaan anteeksi aiheuttamiaan kärsimyksiä, mutta Lina
Heydrich ei katunut mitään. Hän puolusti miestään loppuun asti ja oli katkera
ajojahdista, jonka kohteeksi hänen perheensä joutui sodan jälkeen.
Kirjassa
kotisaarelleen palannut kahdeksankymppinen Lina kertoo tarinaansa Erich
Richterille – häntä haastattelemaan tulleelle miehelle. Linan ovella on aiemminkin
käynyt kaikenlaisia kyselijöitä, mutta kenellekään Lina ei ole suostunut
elämästään kertomaan. Nyt Linasta tuntuu siltä, että Erich Richter
haluaa aidosti kuunnella hänen versionsa tapahtumista, eikä hakea vain vahvistusta
omille ennakkokäsityksilleen.
Toinen
aikataso sukeltaa kauemmas menneisyyteen ja vuoteen 1942. Toukokuun 27. päivänä
toteutettiin operaatio Anthropoid – attentaatti, jonka tavoitteena oli surmata
Reinhard Heydrich. Operaatio onnistui, sillä viikko attentaatin jälkeen Heydrich
kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa. Kosto oli hirmuinen ja kuvaukset Lidicen
verilöylystä järkyttävät.
Rannela
nostaa romaanissaan esille myös Lina Heydrichin vahvan Suomi-kytköksen. Monelle
tulee varmasti yllätyksenä, että Prahan teurastajan vaimo avioitui oman
satutätimme Anni Swanin pojan kanssa vuonna 1965. Sen jälkeen Lina Haydrich
tunnettiin nimellä Lina Manninen.
Rannela
kirjoittaa hyvin ja hänen tekstiään on ilo lukea. Hänen romaaninsa ei rönsyile,
kuten monet historialliset romaanit tuppaavat tekemään. Tiiviydestä huolimatta
siinä on sanottu kaikki ja kokonaisuus on herkullisen monipuolinen. Juuri
tällaisista historiallisista romaaneista minä pidän!
Rannela
onnistui herättämään kiinnostuksen aiheeseen muutenkin. Nyt yöpöydällä odottaa
Laurent Binet´n romaani HHhH: Heydrichin salamurhan jäljillä (2015
Gummerus), jonka kävin Rannelan innoittamana hakemassa heti käsiini
kirjastosta. Siitä luvassa lisää myöhemmin.
Tartu
tähän:
1. Jos
pidät historiasta, mutta sinulla ei ole aikaa tiiliskivelle.
2. Jos
mielenkiintoiset ihmiskohtalot kiinnostavat sinua.
3. Jos
nautit kauniista kielestä.
Täysin samaa mieltä! Tämä kirja on minulle yksi vuoden kirjoista, sillä olen historiahullu ja tietenkin kävi niin, että kollasin netistä Linan haastattelun vai oliko niitä parikin ja kuuntelin ne uudelleen ja uudelleen. Linan täydellinen paatuneisuus kylmäsi. Ja se miten hän ääni miltei värähdellen kertoi onnestaan miehensä kanssa Saksan miehittämässä Tsekkoslovakiassa etc. Ja kuvittele, olen tietämättäni monta kertaa ajanut Linan majatalon ohi, kun lähdimme melkein joka kevät autolla Keski-Eurooppaan. Nykyään suoraan laivalla,mutta silloin...
VastaaPoistaRannelan kieli on äärimmäisen täydellistä, kaunista ja hän tekee kunniaa tiivistykselle.