Paula
Havaste jatkaa uusimmassa vihat-kirjasarjassaan aikaisemmasta tuotannostaan tuttujen teemojen parissa, vaikka johdattaa lukijan tällä kertaa pohjoisen Suomen maisemista etelämmäs ja
Varsinais-Suomeen.
Paimion taloa asustaa nuori Kertte isänsä ja veljensä kanssa. Päivittäisistä kotiaskareista huolehtii vanha Uvanka, sillä Kerten äiti kuoli tytön ollessa pieni, eikä isä ole löytänyt rinnalleen uutta vaimoa.
Paimion taloa asustaa nuori Kertte isänsä ja veljensä kanssa. Päivittäisistä kotiaskareista huolehtii vanha Uvanka, sillä Kerten äiti kuoli tytön ollessa pieni, eikä isä ole löytänyt rinnalleen uutta vaimoa.
Tuulen
vihat veivät Kerten äidin manalan maille ja niistä Uvanka jaksaa jatkuvasti
Kertteä varoitella. Varsinkin pohjoistuuli on vaarallinen naisille ja silloin
on syytä pitää hiukset tiukasti piilossa. Tuuli sekoittaa nimittäin pahasti
myös ajatukset, jos sen päästää vapaasti ympärilleen myllertämään. Koko elämä Paimion
talossa on yhtä loitsimista, taikojen tekoa ja varuillaan oloa.
Naisten
ja miesten reviirit sekä tehtävät on erotettu tiukasti toisistaan. Kertellä ei
ole sananvaltaa talossa tai asiaa miesten hommiin. Salaa hän kuitenkin
uskaltaa haaveilla siitä, kuinka asettuisi itse isännäksi ja tekisi isot
päätökset. Kertte on kova mimmi ja hän uskoo, että pärjäisi kyllä,
vaikka pelkkä naisenpuolikas onkin.
Kirjasarjan ensimmäisessä osassa, Tuulen
vihoissa (2014 Gummerus), saadaan seurata Kerten kehittymistä nuoreksi naiseksi, jolle isä alkaa etsiä
sopivaa puolisoa ja samalla Paimion tilan jatkajaa. Kertte toivoo, että isä
valitsisi hänelle mukavan nuoren miehen, ei mitään hidasälyistä toljottajaa tai
humaltavien liemien kittaajaa. Yllättävän tapauksen seurauksena Kertte pääsee
kuitenkin tekemään valintansa itse.
Sarjan
toinen osa, Maan vihat (2015), jatkaa Kerten tarinaa. Koska ensimmäisen osan loppuun
sisältyy mojova yllätys, ei kakkososasta voi kertoa mitään paljastamatta sitä.
Suosittelen tulevaa lukijaa olemaan kurkkimatta kakkososan sisältöä etukäteen
muualtakaan!
Havaste
tarjoaa vihat-sarjassaan lukijalle upean sukelluksen muinaisen Suomen
elämänmenoon. Hän höystää tarinaansa yksityiskohdilla, joiden ansiosta voi
haistaa nenässään 1100-luvun löyhkät ja tuoksut, maistaa kielellään maut ja
tuntea ihollaan kylmyyden, kosteuden ja lämmön.
Myös vanhoja kansanperinteitä, tapoja ja uskomuksia on kuvattu hyvin tarkasti. Elämänmeno oli tuohon aikaan voimakkaan taikauskon värittämää. Jatkuvasti piti miettiä, millä jalalla kynnyksen yli astuu, minkälaisen
varputupsun päänsä alle yöksi asettaa tai mihin suuntaan katseensa uskaltaa
kohdistaa.
Entisajan
ihminen ei osannut kyseenalaistaa uskomustensa tai tapojensa järkevyyttä, eikä
moni nykyihminenkään sitä osaa. Joillekin sosiaalisen median jatkuva tsekkailu
on kuin taikameno, jonka väliin jättämisellä voi olla kohtalokkaat seuraukset.
Saattaa jopa missata sen, mitä naapuri söi tänään välipalaksi.
Tartu
tähän:
1. Jos
olet kiinnostunut muinaisesta suomalaisuudesta.
2. Jos
pidät yksityiskohdista.
3. Jos
rakastat kaunista ja rikasta kieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti