tiistai 22. maaliskuuta 2016

Stephen King: Christine: tappaja-auto

Eräs luokkatoverini ei nukkunut viikkoon sen jälkeen, kun hän näki 1980-luvulla elokuvan tappaja-auto Christinestä. En uskaltanut itse katsoa elokuvaa, mutta kirjan luin ja sekin puistatti. Ja puistattaa edelleen, sillä Stephen Kingin kauhuromaani kostonhimoisesta autosta on kestänyt hyvin aikaa.

(Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1984 ja uusin painos on vuodelta 2010, Tammi, suom. Pentti Isomursu)

Näppylänaamainen lukiolaispoika Arnie Cunningham iskee sattumalta silmänsä likaiseen ja lommoiseen Plymouth Furyyn vuosimallia 1958. Auton omistaja, vihainen vanha sotaveteraani, suostuu myymään auton pojalle ja kertoo, että sitä kutsutaan Christineksi. Arnie puunaa autoaan yötä päivää ja huomaa pian, ettei se ole mikään tavallinen kulkupeli. Tuntuu kuin Christinellä olisi omat ajatukset ja oma tahto.

Koulun jalkapallojoukkueen kapteeni, Dennis Guilder, on Arnien paras ystävä. Hän huolestuu kaveristaan, joka tuntuu muuttuvan pikku hiljaa aivan toiseksi: vihaisemmaksi ja totisemmaksi. Dennis aavistelee, että syynä muutokseen on pakonomainen riippuvuus autosta, jonka valtaan Arnie tuntuu joutuvan päivä päivältä yhä pahemmin.

Christine raivaa tieltään Arnien viholliset. Sen moottori murisee pahaenteisesti ja valot sokaisevat sen, joka uskaltaa katsoa sitä päin. Se ampaisee päin uhrejaan ja liiskaa heidät alleen. Se lukitsee uhrit sisäänsä ja tukahduttaa heidät kuoliaaksi. Christine käy mustasukkaisesti myös Arnien ystävien kimppuun. Se haluaa Arnien vain itselleen. Se on täysin pysäyttämätön mustasukkainen peto.

Tarina tappaja-autosta saattaa kuulostaa ensialkuun kornilta. Voiko kukaan kirjoittaa uskottavaa tarinaa omapäisestä autosta, joka ensin viettelee omistajansa valtaansa ja jahtaa sitten ihmisiä tämä kyydissään? Kyllä voi. Kauhugenren mestari King osaa rakentaa jännityksen taitavasti ja paljastaa lukijalle pikku hiljaa Christinen myrkyllisyyden ja pimeän menneisyyden. Lopussa autopahikseen uskoo jo täysin.

Christine sokaisee ylivertaisuudellaan päähän potkitun Arnien. Hän on Christinelle helppo uhri. Mutta mistä Christine on imenyt itseensä pahuuden? Se selviää vain lukemalla.

Tartu tähän:

1. Jos rakastat vanhoja 1950-luvun autoja.
2. Jos pidät piinaavasta jännityksestä.
3. Jos haluat lukea tarinan vaarallisesta pakkomielteestä.

4 kommenttia:

  1. Minä pidän Kingistä kirjailijana, mutta en voi sietää tätä kirjaa. Se on niin korni, etten tiedä itkisinkö vai nauraisinko, kun edes ajattelen kirjaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minusta taas tämä kornista asetelmastaan oli lopulta yllättävän hyvä! Ja meidän nykyisellä transformers-aikakaudella tästä voisi saada tosi piinaavan uuden elokuvaversion tehtyä. Sitä odotellessa :)

      Poista
  2. Voi miten mukava huomata, että tätä on luettu muuallakin viime aikoina, itse luin Christinen tuossa alkuvuodesta. Minä olin leffan nähnyt joskus tosi kauan sitten ja minulla oli siitä ei niin mairittelevat muistikuvat, ei kauhun takia vaan kökköyden takia. =D Siksi kai olin vältellyt kirjaakin aika pitkään, juuri ajattelin noin että voi kornius sentään, mutta onneksi olin väärässä, ja Christine nousi ehdottomasti hyvään keskikastiin King-suosikki listallani. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennakkoluulot kannattaa aina ylittää - joskus voi yllättyä positiivisesti :) Mahtavaa kun tartuit Christineen, vaikka epäilitkin aluksi!

      Poista