“Minä en ole enää mykkä laumasielu. Olen lehmä,
jolla on asiaa.”
Etelä-korealaisen
kanatarinan jälkeen yöpöydälläni odotti kirja, jonka päähenkilönä seikkailisi
lehmä. Myönnettäköön etten tarttunut kirjaan kovin suurin odotuksin, mutta
yllätyinkin iloisesti. Pyhä lehmä (2016 Like, suom. Ilkka Salmenpohja) viihdytti
ja nauratti!
Tv-tähtenä
paremmin tunnettu amerikkalaisnäyttelijä David Duchovny (X-files,
Californication) teki viime vuonna aluevaltauksen romaanikirjailijana ja
kirjoitti Pyhän lehmän: hauskan tarinan Elsie-lehmästä, joka päättää karata
pientilalta saatuaan selville totuuden eläinten tehotuotannosta.
Välttääkseen
oman teurastuksensa Elsie suuntaa kohti Intiaa, jossa lehmiä pidetään pyhinä.
Siellä Elsie ehkä saisi elää pitkän ja palvotun elämän. Jerry-possu kinuaa
itsensä mukaan karkumatkalle, kääntyy juutalaiseksi ja lähtee kohti Israelia.
Juutalaisten kosher-säännöt ja inho sikaa kohtaan pitäisivät Jerryn paremmin
hengissä Israelissa kuin kotikonnuillaan, missä ihmiset mussuttavat vuosittain
kilotolkulla pekonia. Kiitospäivää pelkäävä Tom-kalkkuna lähtee myös messiin ja
uskoo paremman elämän löytyvän Turkista –viittaahan maa nimessäänkin jo
kalkkunaan. Kolmikon yhteisestä matkasta tulee absurdi ja hulvaton seikkailu.
Kirjan
parasta antia on tarinan alkupuoli. Elsie hengailee bestiksensä Malloryn kanssa
niityllä ja tiirailee salaa aidan takana mylviviä sonneja. Lehmätyttöjen
väliset keskustelut ovat osuvia ja kuulostavat aivan samoilta kuin keiden
tahansa teinityttöjen. Karkumatkan suunnittelu on myös hauskaa luettavaa.
Elsien
huomiot maailmanmenosta ja ihmisistä ovat viiltävän tarkkanäköisiä. Jerry ja
Tom ovat hekin hauskoja ja omanlaisiaan tyyppejä ja kolmikko täydentää
mahtavasti toisiaan. Kun pakomatka alkaa, Duchovny alkaa rönsyillä ja alun hyvä
napakkuus vähenee, mutta kyllä kirja silti kannattaa ehdottomasti lukea
loppuun. Kolmikolle kun sattuu ja tapahtuu kaikenlaista matkan aikana.
Pyhä
lehmä todistaa Duchovnyn olevan fiksu tyyppi ja hyvä kirjoittaja. Hölmöstä
juonesta huolimatta tarina sisältää älykästä huumoria ja vilisee viittauksia
kirjallisuuteen, elokuviin ja populaarimusiikkiin. Erityisen hauskoja kohtia
ovat Elsien keskustelut kustannustoimittajan kanssa, joka on jatkuvasti
huolissaan myyntiluvuista ja Elsien provosoivista väitteistä, jotka saattavat
karkottaa kohdeyleisön (=ihmiset).
Duchovny
halunnee Elsien tarinalla herätellä ihmisiä huomaamaan tehotuotannon hirvittävyyden
ja eläinten arvon sinänsä. Aivan kuten hän viimeisillä sivuillaan Elsien
äänellä sanoo: “Olemme kaikki eläimiä, ja
meillä jokaisella on oma paikkamme luontoäidin suuressa suunnitelmassa. Vain
ihminen on rimpuillut erilleen olevaisen ketjusta ja muista eläimistä, mistä on
mielestäni koitunut suurta harmia ja surua sekä meille että hänelle itselleen.”
Duchovnyn
huumorilla kuorrutettu viesti menee varmasti paremmin perille kuin ekoihmisten
fanaattinen paasaus. Ehkä joku vannoutunut lihansyöjä vaihtaa Elsien tarinan
myötä pihvinsäkin useammin nyhtökauraan.
Tartu
tähän:
1. Jos pidät
älykkäästä huumorista.
2. Jos
eläinten hyvinvointi kiinnostaa sinua.
3. Jos olet kyllästynyt realistisiin tarinoihin.
Minustakin alkupuoli oli kirjan paras osa. Sen jälkeen kirja muuttui turhan juonivetoiseksi seikkailuksi ja paikasta toiseen ryntäilyksi, eikä hahmojen ajatuksia kuvailtu tarpeesi. Hauska tämä kyllä oli, joskin lopulta vähän liian absurdi omaan makuuni.
VastaaPoistaKylläpä sattui, tästä oli juttu aamun lehdessä ja riensin sitä saman tien varaamaan kirjastosta. Taitaa tulla minulle sama lopputulema kuin Sirrillä yllä, koska tuo kohta 3. ei minulle nappaa, en ole kyllästynyt realistisiin tarinoihin. Mutta jos hauskaa riittää, se saattaa kompensoida liian fantasian.
VastaaPoista