torstai 10. maaliskuuta 2016

Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Ida Simonsin esikoisromaani Tyhmä neitsyt (2015 Gummerus, suom. Sanna van Leeuwen)  ilmestyi alun perin vuonna 1959 ja sai loistavat arvostelut: teräväkatseinen, säkeinöivä ja omaperäinen; lähes täydellinen pikku kirjanen; yhtä laadukasta esikoiskirjaa harvoin tapaa.

Sitten se vaipui vuosikymmeniksi unholaan. Kunnes vuonna 2014 alankomaalainen kustannustoimittaja löysi sen hyllystään, julkaisi uudelleen ja romaanin erinomaisuutta suitsutettiin jälleen. Tyhmä neitsyt tömähti nyt pysyvästi alankomaalaisen kirjallisuuden kaanoniin.

Tyhmän neitsyen päähenkilö, 12-vuotias Gittel, on tottunut lapsesta saakka vanhempiensa riitelyyn. Varsinkin ennen juhlapäiviä riitoja puhkeaa yhtenään, ja silloin Gittelin vanhemmat tappelivat kuin kissa ja koira. Vaikka riidat olisivat alkaneet mistä tahansa, ne päättyvät aina samaan pisteeseen: Salomon-sedän haukkumiseen.

Pahimmat riidat loppuvat siihen, että äiti pakkaa laukkunsa, marssii ovet paukkuen ulos ja lähtee Gittel mukanaan oman äitinsä luo Antwerpeniin. Lopulta hän palaa aina takaisin kotiin, kunnes seuraavan kärhämän jälkeen lähtee taas lätkimään yhä vihaisena. Gittel on tottunut veivaamiseen, eikä se hetkauta häntä enää mitenkään erityisesti.

Antwerpenin mummulassa Gittel joutuu vastentahtoisesti tutustumaan värikkääseen porukkaan, sillä mummun luona ramppaa kaikenlaista väkeä sukulaisista satunnaisiin kiertolaisiin ja musiikkia huudatetaan gramofoneista täysillä. Vaikka vieraat ja melu ärsyttävätkin häntä, hän viihtyy mummulassa kuitenkin paremmin kuin kotonaan.

Erityisen hyvin hän alkaa viihtyä sen jälkeen kun hän tutustuu neiti Lucie Mardelliin, rikkaan perheen naimattomaan tyttäreen. Mardellien luona on rauhallisen seesteistä ja hienostuneen yläluokkaista. Ja mikä parasta: siellä on flyygeli, jota Gittel pääsee soittamaan.

Gittel viihtyy Mardelleilla siksikin, että siellä hänet huomataan, eikä sätitä koko ajan sivummalle. Häneen suhtaudutaan kuin ajattelevaan ihmiseen, ei niin kuin rasittavaan ja typerään kakaraan, ja siksi Gittel hakeutuu Mardelleille aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Tyhmä neitsyt on nuoren tytön hilpeä ja varsin tarkkanäköinen kasvutarina. Gittel joutuu pikku hiljaa astumaan lasten viattomasta maailmasta aikuisten maailmaan ja kokee tarinan edetessä ensimmäisen suuren pettymyksensä. Rivien välistä lukija voi löytää myös ennusmerkkejä toisen maailmansodan lähestymisestä.

Kasvukertomuksen lisäksi Simons kertoo Gittelin äänellä hersyvän hauskasti juutalaisyhteisöstä: sen värikkäistä persoonista ja kummallisista tavoista. Gittelin suhtautuminen oman sukunsa ja yhteisönsä tapoihin on samanaikaisesti viiltävän terävää ja lempeän humoristista. Näin ollen Tyhmä neitsyt onnistuu olemaan samanaikaisesti hilpeän hauska ja kepeä sekä viiltävän tarkkanäköinen ja vakava.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea kevyen(oloisen) klassikon.
2. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle kirjalle.
3. Jos perhekuvaukset kiinnostavat sinua.

2 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaa aivan täydelliseltä kirjalta. Perhekuviot kiinnostavat aina, ja tässä ne on pakattu ilmeisen hyvään pakettiin.

    VastaaPoista
  2. Tyhmä neitsyt tuli luettua. Perhekuvio alkoi jotenkin tökkimään loppua kohti. Ei huono, mutta ei erityisen hyväkään.

    VastaaPoista