Piers Paul Read: Elossa!

Näin tylsännäköiseen kirjaan harva tarttuu kirjastossakaan. Ei kansikuvaa, ei takakansitekstiä, ei informatiivisia sivuliepeitä. Mitättömän harmaasta ulkonäöstään huolimatta kirja sisältää uskomattoman tarinan, joka saattaa koukuttaa mukaansa jopa lukemista vieroksuvan teinipojan.

Lokakuun 12. päivänä vuonna 1972 nousi Uruguayn Montevideosta ilmaan lentokone kyydissään amatöörisarjassa pelaava uruguailainen rugbyjoukkue seurueineen. Tarkoituksena oli lentää suoraan Chilen Santiagoon, mutta huonon sään vuoksi jouduttiin tekemään välilasku Argentiinaan. Sää parani hieman ja Andit päätettiin ylittää. Lentäjien inhimillisen virheen vuoksi kone kuitenkin syöksyi päin vuorenseinämää ja 45:stä kyydissä olleesta 18 kuoli maahansyöksyssä tai heti sen jälkeen. 27 jäi eloon.

Eloonjääneillä ei ollut ruokaa, ei juomaa, eikä lämmitystä. He pystyivät kuuntelemaan radiota, mutta eivät saaneet yhteyttä eteenpäin. Jo viikon kuluttua onnettomuudesta he kuulivat radiosta, että etsinnät on keskeytetty tuloksettomina. Siitä huolimatta he eivät suostuneet luovuttamaan. Kolme kuukautta miehet värjöttelivät koneen ruhjoutuneessa rungossa, suunnittelivat pienen retkikunnan lähettämistä yli vuorten ja unelmoivat pelastumisesta.

Joulukuun puolessa välissä kolme sitkeintä ja terveintä miestä lähti matkaan ja joulukuun 22. päivänä helikopteri saapui leiriin pelastamaan muita eloon jääneitä. Kuusitoista miestä selvisi hengissä, mutta miten ihmeessä se oli mahdollista? Pakkasessa, 3600 metrin korkeudessa, keskellä ei mitään?

Nälän riivaamien miesten oli tehtävä heti alkuunsa vaikea päätös ja ryhdyttävä syömään kuolleita tovereitaan. Tämän vuoksi etelä-amerikkalaisten onneen miesten pelastumisesta sekoittui myös inhoa, eivätkä kaikki pystyneet ymmärtämään päätöstä kannibalismista. Omalta sohvanpohjalta on jälkikäteen helppo moralisoida muita tajuamatta sitä, ettei vaihtoehtoja yksinkertaisesti ollut.

Piers Paul Readin kirja (1993 Gummerus, suom. Kaija Kauppi) on tarina periksi antamattomuudesta, selviytymisestä ja yhteistyön voimasta. Kukaan miehistä ei olisi selvinnyt vuoristo-oloissa yksin, eivätkä he olisi porukkana pelastuneet, jos heidän jenginsä olisi koostunut itsekkäistä sooloilijoista. Kun kaikki jaettiin tasan, heikompaa autettiin ja kukin teki voimavarojensa mukaan, heillä oli mahdollisuus päästä pois ja jatkaa elämäänsä kaiken kokemansa jälkeen ilman henkistä painolastia väärin tekemisestä. Well done boys!

Piers Paul Read kertoo kirjassaan onnettomuudesta ja miesten kuukausista vuoristossa yksityiskohtaisesti ja kaunistelematta. Hän osaa kirjoittaa vetävästi ja lukija koukuttuu huomaamattaan seuraamaan, miten miesten mahtaa käydä (vaikka samanaikaisesti tietää, että hyvinhän tässä osalle käy). Kirjan kieli on paikoin vanhahtavaa ja ainakin oman kirjastokappaleeni sivut jo ällöttävän tummuneet. Tarina ansaitsisi ehdottomasti uuden raikkaan ja nykykielisen painoksen.

Tartu tähän:

1. Jos olet koukussa uskomattomiin selvitymistarinoihin.

2. Jos haluat lukea koskettavan tarinan periksiantamattomuudesta ja toivosta.

3. Jos uskot yhteistyön voimaan!