Hélène Grémillon: Uskottuni

”Yhtenä päivänä sain kirjeen, pitkän kirjeen, josta puuttui allekirjoitus.”

Hélène Grémillon´n romaani Uskottuni (2012 Otava, suom. Anna-Maija Viitanen) alkaa koukuttavasti. Kolmekymppinen pariisitar Camille löytää postilaatikostaan pitkän käsin kirjoitetun kirjeen. Kirjeessä kerrotaan alku eräälle rakkaustarinalle, jonka päähenkilöinä ovat Annie-niminen tyttö ja Louis-niminen poika. Seuraavana päivänä Camille saa uuden kirjeen, jossa rakkaustarina jatkuu. Seuraavana päivänä taas uusi kirje. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Camille ei ymmärrä, miksi kirjeet löytyvät hänen laatikostaan: ei hän tunne ketään sennimisiä. Kyseessä on varmasti joku erehdys, hän epäilee. Kirjeiden tulo kuitenkin jatkuu ja vähitellen Camille alkaa aavistella tarinan liittyvän häneen itseensä. Mutta miten?

Hélène Grémillon´n romaanista ei voi kertoa juuri enempää paljastamatta liikaa. Kirjailija kerii kiehtovasti auki Camillen menneisyyttä ja sitoo kirjeissä kerrotun rakkaustarinan pala palalta päähenkilöön. Hän osaa pitää lukijan tiukasti koukussa paljastamalla juuri kutkuttavan sopivasti.

Ja juuri kun lukija luulee tajuavansa, mitä on tapahtunut, Grémillon keikauttaa kaiken ympäri ja alkaa kertoa samaa tarinaa toisen henkilön näkökulmasta. Eikä mikään ollutkaan sitä, miltä aluksi vaikutti. Vielä viimeisellä sivulla odottaa mojova yllätys.

Grémillon´n  romaani on tarina kaiken voittavasta äidinrakkaudesta. Toisinaan äidin rakkaus omaa lastaan kohtaan ajaa ihmisen epätoivoisiin tekoihin, jotka kuitenkin järkyttävyydestä huolimatta on helppo ymmärtää.

Tätä kirjaa lukee välillä kuin parasta dekkaria – niin koukuttavasti Grémillon kertoo Annie´n ja Louis´n rakkaustarinaa. Ennen kaikkea kyseessä on kuitenkin ihana vanhanaikainen rakkaustarina. Tässä kirjassa amor vincit omnia – rakkaus voittaa kaiken.

Tartu tähän:

1. Jos haluat viihtyä!

2. Jos pidät rakkaustarinoista, muttet liian siirappisista.

3. Jos etsit täydellistä lomalukemista.