Zinaida Lindén: Monta maata sitten

Zinaida Lindénin loistava esikoisteos Ennen maanjäristystä (Gummerus, suom. Jaana Nikula) ilmestyi vuonna 2005 ja muistan   lukeneeni hurmaantuneena tarinaa venäläisestä palomiehestä ja painonnostajasta Ivan Demidovista, joka lopulta päätyi sumopainijaksi Japaniin. Tarinassa oli jotain ikiaikaisen kiehtovaa vanhanaikaisuutta, joka painui syvälle mieleeni. Lindénin uusin teos Monta maata sitten (2013, suom. Jaana Nikula) ei yllä esikoisteoksen tasolle, mutta paljon hyvää siinäkin on.

Lindén kertoo uusimmassa kirjassaan tarinan Neuvostoliitossa syntyneestä naisesta, joka monen mutkan kautta päätyy asumaan diplomaatin rouvana Suomeen. Päähenkilö Galina  ei tunne kuuluvansa mihinkään ja muistelee haikeana elämäänsä Pietarissa monta maata sitten. Se elämä on kuitenkin mennyttä, sillä vanhaa Neuvostoliittoa ei enää ole ja tilalle on tullut täysin erilainen uusi Venäjä, jota Galina ei ymmärrä, eikä tunne omakseen. Irrallisuuden tunne seuraa häntä minne ikinä hän meneekin. 

Lindénin kirjan keskiössä ovat päähenkilön tarkat havainnot ympäristöstään ja ne ovatkin kirjan parasta antia. Oikeastaan koko tarina nojautuu päähenkilön tekemälle vertailulle siitä, millaista elämä oli ennen ja millaista on nyt. Ulkopuolelta näkee paremmin, sanotaan ja se pitää paikkansa ainakin Lindénin tarkkanäköisen päähenkilön kohdalla.

Monta maata sitten vaikuttaa hyvin omakohtaiselta. Välillä joutui muistuttamaan itseään siitä, että vaikka minäkertoja muistuttaakin elämänvaiheineen kirjailijaa, heidän tarinansa tuskin ovat yksi yhteen. Tai mistä sitä tietää. Ja onko sillä oikeastaan mitään väliä.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea aidonoloisen tarinan ulkopuolisuudesta.

2. Jos Neuvostoliitto-nostalgia kiinnostaa sinua.

3. Jos et niinkään pidä juonivetoisista tarinoista, vaan nautit enemmän ajatuksia herättävistä pohdinnoista.