Zinaida
Lindénin loistava esikoisteos Ennen maanjäristystä (Gummerus, suom. Jaana Nikula)
ilmestyi vuonna 2005 ja muistan lukeneeni hurmaantuneena tarinaa venäläisestä
palomiehestä ja painonnostajasta Ivan Demidovista, joka lopulta päätyi
sumopainijaksi Japaniin. Tarinassa oli jotain ikiaikaisen kiehtovaa vanhanaikaisuutta,
joka painui syvälle mieleeni. Lindénin uusin teos Monta maata sitten (2013,
suom. Jaana Nikula) ei yllä esikoisteoksen tasolle, mutta paljon hyvää siinäkin on.
Lindén
kertoo uusimmassa kirjassaan tarinan Neuvostoliitossa syntyneestä
naisesta, joka monen mutkan kautta päätyy asumaan diplomaatin rouvana Suomeen. Päähenkilö Galina ei tunne kuuluvansa mihinkään ja muistelee haikeana elämäänsä
Pietarissa monta maata sitten. Se elämä on kuitenkin mennyttä, sillä vanhaa Neuvostoliittoa
ei enää ole ja tilalle on tullut täysin erilainen uusi Venäjä, jota Galina ei
ymmärrä, eikä tunne omakseen. Irrallisuuden tunne seuraa häntä minne ikinä hän
meneekin.
Lindénin
kirjan keskiössä ovat päähenkilön tarkat havainnot ympäristöstään ja ne ovatkin
kirjan parasta antia. Oikeastaan koko tarina nojautuu päähenkilön tekemälle
vertailulle siitä, millaista elämä oli ennen ja millaista on nyt. Ulkopuolelta näkee paremmin, sanotaan ja
se pitää paikkansa ainakin Lindénin tarkkanäköisen päähenkilön
kohdalla.
Monta
maata sitten vaikuttaa hyvin omakohtaiselta. Välillä
joutui muistuttamaan itseään siitä, että vaikka minäkertoja muistuttaakin
elämänvaiheineen kirjailijaa, heidän tarinansa tuskin ovat yksi yhteen. Tai mistä sitä tietää. Ja onko sillä oikeastaan mitään väliä.
Tartu
tähän:
1.
Jos haluat lukea aidonoloisen tarinan ulkopuolisuudesta.
2.
Jos Neuvostoliitto-nostalgia kiinnostaa sinua.
3.
Jos et niinkään pidä juonivetoisista tarinoista, vaan nautit enemmän ajatuksia
herättävistä pohdinnoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti