keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pekka Matilainen: Kupoli


En odottanut suuria Pekka Matilaisen kirjalta Kupoli (2013 Atena). Luulin, että kyseessä olisi jälleen kerran yksi epätoivoinen yritys imitoida Dan Brownin aloittamaa historiallisten jännityskirjojen sarjaa. Kadonneita käsikirjoituksia, salaperäisiä lahkoja, mystisiä symboleja ja rajuja takaa-ajokohtauksia vanhojen kaupunkien kapeilla kujilla. Epäuskottavia juonenkäänteitä, huonoa kömpelöä kieltä ja kaiken kruununa Robert Langdoniakin ärsyttävämpi päähenkilö. Ei kiitos enää yhtään sellaista.

Onneksi sain ravistettua ennakkoluuloisen pääkoppani uuteen asentoon ja luin Matilaisen Kupolin. Olin yllättynyt ja ihmeissäni. Vaikka Matilainen rakentaa historiallisen jännärinsä samoista aineksista kuin Dan Brown, hän tekee sen hillitysti ja uskottavammin. Silti hän onnistuu tempaamaan lukijan mukaansa 1400-luvun Firenzen elämänmenoon ja pitämään jännityksenkin yllä.

Kupoli kertoo tarinan Antonio Loschista, joka alkaa renessanssiajan Firenzessä auttaa murhasta vankilaan passitettua vanhaa ystäväänsä ja selvittää  samalla kadonneen käsikirjoituksen arvoitusta. Apurina Loschilla on nuori poika Pikku-Toni, joka tarkkanäköisyys osoittautuu korvaamattomaksi avuksi mysteerin ratkaisussa. Lukija tutustuu tarinan edetessä Brunellescin keskeneräisiin rakennustöihin Firenzessä, Medicin sukuun ja satojen vuosien takaiseen arkielämään ja oppii samalla huomaamattaan hivenen historiasta.

Matilainen onnistuu välttämään kirjassaan kaksi historiallisen romaanin pahinta karikkoa. Hän ei korosta omaa tietämystään liiaksi liimailemalla pitkiä historialuentoja tarinaansa, vaikkei ihan täysin pysty luennointia välttämäänkään. Toiseksi hänen henkilögalleriansa ei ole uuvuttavan laaja (ja sekava) ja näin ollen väsynytkin lukija pysyy hyvin kärryillä.

Matilainen kirjoittaa selkeästi ja pitää rauhallisen tahdin tarinassaan alusta loppuun. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tai kielellistä taidokkuutta arvostava lukija todennäköisesti pettyy, mutta muut voivat hyvinkin uppoutua Matilaisen tarinankerrontaan. Kupoli on ihan kelpo historiallinen jännäri.

Tartu tähän:

1. Jos pidät historiallisista romaaneista ja haluat oppia uutta.
2. Jos et jaksa juuri nyt keskittyä monimutkaisiin juonenkäänteisiin ja vaikeaselkoiseen kieleen.
3. Jos Italia on intohimosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti