Paula Hahtola: Aita

Paula Hahtolan Aita (2013 Atena) on aina puoleen väliin saakka niitä kirjoja, joissa ei tapahdu juuri mitään ja siitä huolimatta tarina pitää otteessaan. Eläkeikäinen nainen vuokraa kotitalonsa vuodeksi ja lähtee itse pieneen vaatimattomaan hotelliin asumaan.

Naisen tarkoituksena on löytää itsensä uudelleen – niin kliseisesti hän lukijalle ilmoittaa, mutta itsetutkiskelun sijaan hän huomaa tarkkailevansa hotellin muita harvalukuisia asukkaita ja erityisesti hotellin omistajapariskuntaa. Nainen syö, nukkuu, kävelee rannalla, auttelee puutarhassa, kirjoittaa sanoja vihkoonsa. Tylsää, voisi joku vauhdikkaaseen kerrontaan tottunut todeta. Viehättävää, sanon minä.

Puolessa välissä juoni muuttuu hiukan vauhdikkaammaksi, kun ajassa palataan taaksepäin ja nainen ryhtyy kertomaan lukijalle elämäntarinaansa. Pikku hiljaa lukijalle selviää, miksi nainen halusi irrottaa itsensä kaikesta menneestä ja alkupuolen vajaaksi jäänyt kuva täydentyy.

Hahtolan kerronta on hidastempoista ja viipyilevää. Hän kirjoittaa tarkasti, niukasti ja tunnelmoiden. Vanhenevan naisen mietteet maailmasta, omista elämänvalinnoistaan ja valitsematta jättämisistään tuntuvat oikeilta, aidoilta. Hahtolan romaani on viehkeässä hitaudessaan virkistävää vaihtelua kirjoille, joissa sattuu ja tapahtuu koko ajan niin kauheasti. Hyvä lukuelämys voi syntyä näinkin vähistä aineksista.

Tartu tähän:

1. Jos vauhdikkaat juoniromaanit tympivät sinua.

2. Jos haluat lukea tarinan tavallisen naisen tavallisesta elämästä.

3. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle tiiliskivelle.