tiistai 10. kesäkuuta 2014

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Joskus sitä haluaa lukea hyvän mielen kirjan. Tarinan, jonka ensimmäisistä lauseista saakka tietää, että mitään kamalaa ei käy ja kaikki päättyy hyvin. Tarinan, jota lukee rennosti hymy huulilla. Tarinan, joka jättää jälkeensä kepeän, hyvän fiiliksen.

Alan Bennettin Epätavallinen lukija (2008 Basam Books, suom. Heikki Salojärvi) on juuri sellainen kirja. Se kertoo hillittömästä lukuhulluudesta, jonka valtaan itse Englannin kuningatar Elisabeth II joutuu. 

Ensin hän lukaisee yhden teoksen. Sitten toisen ja kolmannen. Pian hän ahmii kirjoja niin, että valtiovelvollisuudetkin jäävät hoitamatta. Mikään ei enää kiinnosta häntä niin kuin lukeminen. Hänestä on tullut lukuhullu.

Vain lukemiseen hurahtaneet tajuavat, mistä kirjahulluudessa on parhaimmillaan (ja pahimmillaan) kyse. Koukkuun jäämisestä. Loputtominen tarinoiden pyörteeseen joutumisesta. Totaalisesta uppoutumisesta. Uusien hienojen kertomisen tapojen löytämisestä. Yhä uusiin henkilöhahmoihin tutustumisesta. Pakottavasta tarpeesta saada lisää. Yhä uudestaan ja uudestaan. 

Tartu tähän:

1. Jos sinulla on aikaa vain tunti.
2. Jos haluat viihtyä.
3. Jos olet hulluna lukemiseen.

1 kommentti:

  1. Tämä oli loistava kirja, sopi hyvin lukumaratonille :) Kieltämättä lukutoukka tunnisti tarinasta itsensä useammasta kohtaa ;)

    VastaaPoista