Ari Räty: Syyskuun viimeinen

Ari Rädyn esikoisromaani Syyskuun viimeinen (2017 Tammi) ei ole tyypillinen jännäri. Siksi se on paljon parempi kuin moni muu ja pesee mennen tullen monet pohjoismaiset tusinadekkarit.

On Rädyn kirjassa tietenkin murha. Koulupojat löytävät radanvarresta nuoren ja kauniin teinitytön ruumiin. Pojat tunnistavat tytön Elina Lehtoseksi, luokkatoverinsa isosiskoksi. Yksi pojista, lempinimeltään Syyskuu, näkee harjanteen päällä miehen tuijottamassa alas poikiin ja on varma siitä, että tuo mies on murhaaja.  

Kirjassa on toki myös poliisi, joka yrittää selvittää murhaa. Rikoskomisario Eskelinen saa jutun tutkittavakseen, mutta se ei ratkeakaan hetkessä. Eskelisen työtoveri vaistoaa, ettei tämä ei ole suinkaan ainoa tapaus, vaan murhaaja on iskenyt useasti jo aiemminkin. Eskelinen lähtee seurailemaan toverinsa aavisteluja, jotka osoittautuvat tietenkin oikeiksi.

Kirjassa on myös tapauksen entinen tutkinnanjohtaja, joka ei haluaisi, että mikään selviää, sillä ei kaikilla poliiseillakaan ole puhtaat jauhot pussissa.

Syyskuu ei kuulu luokan suosituimpiin poikiin, vaan häntä on aina pidetty kummallisena, pelottavanakin. Hän ei voi unohtaa Elinan kuolemaa ja jahtaa pakkomielteisesti itsekseen murhaajaa vielä 20 vuotta tapauksen jälkeen. Energiaa kuluu myös haaveiluun: Syyskuu on salaa rakastunut parhaan kaverinsa tyttöystävään, leiskuvahiuksiseen Tainaan ja se on vaarallinen asetelma se.

Rädyn kirja ei ole piinaavan jännittävä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita sisältävä perusjännäri. Sen sijaan se on hitaasti kehittyvä ja pikkuhiljaa koukuttava tarina, jossa murhaajan selvittämisen ohella pääpaino on ihmiskuvauksessa. Siinä Räty onkin monta muuta dekkaristia taitavampi.

Syyskuu on kovia kokenut ja synkkyydessään sympaattinen hahmo, jonka taustan Räty jättää kutkuttavasti osittain auki. Teiniporukoiden valtataistelut on kuvattu niin aidosti, että omat teiniajat vuosikymmenten takaa heräävät henkiin. Myös Eskelisestä Räty on saanut luotua hyvän hahmon, muttei paljasta tästäkään kaikkea, vaan jättää osan langoista roikkumaan ilmaan, mikä on hyvä. Paha poliisi Hagman on puistattavan hirveä.

Räty vakuuttaa esikoisromaanillaan, jota on vaikea edes mieltää esikoiseksi. Niin hyvä se on.

Tartu tähän:

1. Jos pidät psykologisesta ihmiskuvauksesta.

2. Jos haluat lukea erilaisen jännärin.

3. Jos luulet, ettei kotimainen jännitys ole muun pohjoismaisen veroista.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.