En
tiedä, olisinko koskaan keksinyt etsiä käsiini Jarmo Ihalaisen romaania Mitä
miehen pitää (2016 Atena), ellei eräs Riihimäen kirjaston
kaunokirjallisuusekspertti olisi sitä minulle suositellut. En tiennyt Ihalaisesta mitään ennen sitä.
Ihalaisen
kirja muistuttaa hieman teemoiltaan ja tyyliltäänkin Pasi Lampelan Kehää, josta
kirjoitin viimeksi. Molemmat kirjailijat nostavat romaaninsa keskiöön
nelikymppisen eronneen suomalaismiehen, joka räpistelee elämässään onnettomana
eteenpäin. Molemmissa kirjoissa myös menneisyyden tapahtumat sidotaan kiinni
nykymiehen elämäntarinaan ja tässä Ihalaisen kirjassa huomattavasti tiukemmin
kuin Lampelalla.
Romaanissa liikutaan kahdella aikatasolla, joiden väliin mahtuu 100 vuotta.
Opettajana työskentelevä Mika tuntee elämänsä valuvan hukkaan 2010-luvun
Suomessa. Työelämää on jo nähty, eikä se enää ihmeemmin innosta. Ex-vaimon
kanssa on jatkuvaa kahnausta lapsista. Uutta kiinnostavaa naisseuraa ei tunnu
löytyvän mistään, vaikka Mika ravaa Tinder-deiteillä harva se ilta. Tätäkö
elämä on tästä eteenpäin? Mihin onni katosi vai onko sitä koskaan vielä
ollutkaan?
Vuorotellen
Mikan tarinan kanssa Ihalainen kuvaa huutolaispoika Kelpon elämää 1910-luvulta
eteenpäin. Kelpon äiti ei pysty elättämään kaikkia lapsiaan ja luopuu
pojastaan. Kelpo myydään taloon, jossa häntä kohdellaan kuin orjaa: ruokaa saa
niukasti, remmiä sitäkin enemmän. Vaikka Kelpo pyörtyisi väsymyksestä
lumihankeen, on töitä jatkettava. Sinnikäs Kelpo ei menetä toivoaan, vaan tekee
mitä käsketään ja elämä kääntyy vuosien myötä pienin askelin paremmaksi.
Vaikka
Mika ja Kelpo elävät tyystin erilaisissa ympäristöissä ja kamppailevat
arjessaan hyvin erilaisten asioiden kanssa, on heillä myös paljon yhteistä.
Rakkaudenkaipuu ei katso aikaa, eikä paikkaa. Itsekseen ja yksikseen pärjäävän
miehen malli oli lujassa sata vuotta sitten ja nykyään. Molemmat miehet etsivät onnea
ja toinen sen löytää, toinen ei.
Kelpon
tarinaa lukiessa ei voi olla hämmästelemättä sitä, miten julmaa elämä oli
kaikkein köyhimmille itsenäisyyttään aloittelevassa Suomessa. Oli sattuman
kauppaa, millaiseen taloon huutolaislapsi päätyi, eikä hänen hyvinvoinnistaan
sen jälkeen huolehtinut kukaan. Hylätyn Kelpon selviytymistarina koskettaa
syvältä ja sen rinnalla Mikan pyristelyt ja ongelmat nykymaailmassa tuntuvat
väkisinkin hieman pinnallisilta ja turhanpäiväisiltä.
Tartu
tähän:
1.
Jos pidät koskettavista ihmiskohtaloista.
2.
Jos miehen elämä kiinnostaa sinua.
3.
Jos haluat lukea sujuvan ja otteessaan pitävän tarinan.
Ihalaisen kirja tuli luettua. Miesten tarinat avaavat hyvin kahden eri aikakausina elävän miehen elämää. Kelpon elämän kuvaus kosketti, isoisäni joutui myydyksi Kelpon tavoin koki ja näki paljon. On totta, että tämän päivän ongelmat näyttäytyvät hyvin eri valossa. Hyvä kirja johon kannattaa tarttua.
VastaaPoistaHei vaan,
PoistaTämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja ja kiva kuulla, että sinäkin pidit tästä! Harmi kun vuosittain jää niin paljon hyviä kirjoja menestysnimien taakse, eivätkä lukijat osaa etsiä niitä käsiinsä. Toivottavasti tämä Ihalainen löytäisi tiensä mahdollisimman monen yöpöydälle :)
Tämä oli hyvä kirja! Varsinkin Kelpon tarina kylmäsi. Selvästi Ihalainen onkin lukenut Jouko Halmeskosken kirjan Orjamarkkinat - huutolaislasten kohtaloita Suomessa, jossa on itse asiassa Kelpon tarinan juuret, sillä siellä on eräs kohtalo osin samoin yksityiskohdin. Kirja on todella pysäyttävä, sillä se on entisten huutolaislasten omin sanoin kirjoitettu, siis toki aikuisena.
VastaaPoistaKelpon tarina oli loistava vastapari nyky-Mikan rimpuilulle ja se järkytti erityisesti, kun tajusi, ettei huutolaisajoista ole kulunut vielä kuin vuosisata. Kiva kun sinäkin pidit tästä! Luulen, että moni pitäisi, jos vain tämän tajuaisi etsiä käsiinsä :)
Poista