Pasi Lampela: Kehä

Pasi Lampelan uutta romaania saattaa ensivilkaisulla luulla äijäkirjallisuudeksi. Kirjan kannessa nyrkkeilee lihaksikas mieshahmo; kirjan nimi tuo sekin mieleen nyrkkeilykehän ja takakansi paljastaa, että päähenkilönä on kuin onkin entinen nyrkkeilijä.

Kehässä (2017 WSOY) ei kuitenkaan nyrkkeillä fyysisesti juuri lainkaan, eikä Lampelan tyylikään ole äijämäisen ronskia. Sen sijaan romaani sisältää syvällistä ihmiskuvausta ja yhden menneisyyden kahlitseman nykymiehen elämäntarinan. Sitä ei kansikuvasta heti uskoisi.  

Kehä (2017 WSOY) kertoo reilu nelikymppisestä eronneesta Jarmosta, joka työskentelee taksikuskina. Miehen menneisyyteen kuuluvat lyhyt ura amatöörinyrkkeilijänä, liuta epäonnistuneita naissuhteita, alkoholismi ja kesken jääneet opinnot historiatieteessä. Jarmon välit vanhempiinsa ovat väkinäiset, ystäviä hänellä ei juuri ole, mutta vakituinen suhde opettajana työskentelevään Lauraan on sentään kestänyt jo kuusi vuotta.

Elämä tuntui Jarmosta kohtalaisen hyvältä. Yhtenä tavallisena arki-iltana hän alkaa kuitenkin vaistota itsessään jotain omituista ja menettää tajuntansa. Tutkimuksissa ei löydetä mitään ja lääkäri epäilee pyörtymisen johtuneen henkisistä syistä. Jarmo hämmentyy uutisesta ja pian hän huomaa, että kun ovi alitajuntaan on kerran avattu, ei sieltä hiipiviä ajatuksia ja torjuttuja muistoja pysty enää työntämään takaisin unohduksiin.

Teatteriohjaajana paremmin tunnettu Lampela on kirjoittanut melko koskettavan tarinan tavallisesta suomalaisesta miehestä, joka havahtuu pakon edessä tarkastelemaan omaa elämäänsä ja alkaa kysellä itseltään tärkeitä kysymyksiä. Onko polku, jota olen tähän asti kulkenut, oikea vai väärä? Voiko vanhoista traumoista päästä koskaan lopullisesti irti? Millaiseksi haluan omaa tarinaani tulevaisuudessa kirjoittaa?

Lampela kuljettaa lukijaa rauhallisesti ja vähäeleisesti eteenpäin päähenkilönsä elämän käännekohdassa. Hän ei tarjoile lukijalle lopussa valmiita ratkaisuja, ei selviä vastauksia, eikä uudestisyntynyttä uljasta Jarmoa, joka olisi ravistellut itsensä irti vanhasta ja kiitäisi nyt uudenkarhealla moottoripyörällään kohti auringonlaskua. Siksi Jarmon tarina kiinnostaa ja tuntuu aidolta ja elämänmakuiselta.

Lampela sitoo eksyneen nykymiehen tarinan lomaan vielä toisenkin tarinan: traagisemman vuodelta 1918. Ilman sitäkin romaani olisi mielestäni toiminut hyvin.

Tartu tähän:

1. Jos pidät realistisista ja arkisista tarinoista.

2. Jos pidät rauhallisesta kerronnasta.

3. Jos sinulla ei ole aikaa tiiliskivelle.