Lukuneuvojana muusikko Heikki Salo

Kuva: Lauri Salo

Heikki Saloa voi tituleerata todelliseksi musiikin ja kirjoittamisen monitoimimieheksi. Miljoonasateen laulaja ja lauluntekijä. Herra Heinämäen lato-orkesterin laulusolisti Herra Pujo. Roppakaupalla tekstejä ja sävellyksiä useille muille artisteille. Käsikirjoituksia, näytelmiä ja näytelmäsävellyksiä. Opetushommia laululyriikan kirjoittamisesta siellä sun täällä. Ja tuhansia  myytyjä levyjä.

Kokonaisia kirjojakin Salo on ehtinyt kaiken tämän lisäksi kirjoittaa. Eläinkertomuskokoelma Kynsilehto ilmestyi vuonna 2001 ja Sateen ääni: laulutekstejä ja tekstejä lauluista vuonna 2005. Hyviksi biisinikkareiksi haluavien kannattaa tutustua Salon perusteelliseen laululyriikan käsikirjaan Kahlekuningaslaji (2005), josta otettiin viime vuonna 2014 uusi täydennetty painos. Salo - jos kuka - tietää mistä puhuu.

Hyvä teksti ei synny tyhjiöstä. Eikä se takuulla synny wikipediaa ja facebook-päivityksiä selailemalla. Hyväksi laululyriikan tekijäksi tullaan lukemalla erityisesti kaunokirjallisuutta: romaaneja, runoja, novelleja. Kaikenlaista kirjallisuutta eri aikakausilta. Lisäksi hyvä tekstintekijä kirjoittaa koko ajan. Ja lukee. Ja kirjottaa. Ja taas lukee ja kirjottaa.

Blogini lukijoita Heikki Salo kehottaa lukemaan enemmän ja suosittelee kaikille näitä viittä mestaria:

Heikki Salo suosittelee:

1. Ferenc Molnár: Koulupoikia: Kirja Pál-kadun pojista (1907, suom. 1913, uusin suomenkielinen painos vuodelta 2012)

“Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran jo lapsena. Kahden poikajoukon taistelu halkopinoissa grundilla, jättömaalla, teki minuun suuren vaikutuksen. Tämä on luultavasti ensimmäinen kirja jonka ääressä olen itkenyt. Luin sen kerran ääneen myös omille lapsilleni, ja me itkimme kaikki. Mitä itkupillejä!

Muutama vuosi sitten matkustimme koko perhe Budapestiin ja etsimme Pál-kadun, jonka varrella jättömaa oli kirjan mukaan. Ja aivan oikein, tontilla sijaitsi nyt kerrostalo, mutta sen seinässä oli kyltti: Tässä sijaitsi grundi, jossa seikkailivat Ferenc Molnárin Koulupojat.”

2. Olli Jalonen: Poikakirja (2010) ja Miehiä ja ihmisiä (2014)

“Jalonen kertoo omaelämäkerrallisessa romaanissaan elämänkokemuksia poikuuden ja nuoruuden ajoiltaan. Olemme saman ikäisiä ja kokemuksemme komppaavat samaan tahtiin. Jalosen kertojanäänen kepeys tekee minuun suuren vaikutuksen. Kuin kuuntelisi vanhoja c-kasetteja, joista kaiken rec-buttonilla äänitetyn musiikin lisäksi kuuluu silloin tällöin  myös omia, veljen kanssa äänitettyjä kuunnelmia. “

3. Lauri Viita: Moreeni (1950)

“Lauri Viidan syntymästä tulee vuonna 2016 vuosisata. Viita on minulle tuttu jo nuoruuden ajoilta. Kirjoitan tällä hetkellä näytelmää Viidasta ja vuodesta 1949, jolloin hänen äitinsä Alfhild kuoli. Molempia Viidan romaaneja voi lukea kuin omaelämäkertoja, sen verran voimakkaasti Pispala ja sen hahmot kirjoissa näkyvät. Viidan kieli ja kertomistapa ovat yllättävän modernia nykypäivästä katsottuna. Romaanin muodon sisällä sykkivät tamperelaiset ja pispalalaiset tarinat.” 

4. Hassan Blasim: Irakin Purkkajeesus (2013)

“Blasim on minulle ihan uusi tuttavuus - itse asiassa tätä kirjoittaessani kirja on vielä kesken. Mutta nyt voin jo sanoa, että kirjoittajana Blasim on mestari. Hänkin kirjoittaa tarinoita. Itse asiassa tämän kirjan novellit ovat kuin tarinakimppuja, joiden kokonaisuus laukeaa kirjoituksen lopussa yhdellä lauseella kuin aseen liipasimesta vetäen.

Blasim asuu myös Pispalassa. Olen nähnyt hänet kerran bussipysäkillä. Seuraavan kerran kun näen hänet, pysäytän autoni.”

5. Pentti Saarikoski: Koko tuotanto

En fanita ketään kovin helposti. Mutta Saarikosken villapidan helmaa minun oli pakko käydä koskettamassa, kun hän kävi Jyväskylän yliopistossa vierailulla 80-luvun alussa. Tungos hänen ympärillään oli kuin muuri, mutta onnistuin.

Kaikki ne yksinäiset illat 70-luvulla rintamamiestalon yläkerran huoneessani, jotka Saarikoski valaisi kirjoituksillaan, tekivät minusta ihailijan. Vaikka välillä olin suutuksissani koko äijälle, kun hän julkaisi löysiä matkakeromuksiaan kapakoissa istumisistaan.

Hän on myös ainoa ihminen sukuni ulkopuolelta, jonka haudalla käyn aina, kun ajan Valamon ohi. En jätä hänen haudalleen kynääni, niin kuin moni näyttää tekevän, sillä tarvitsen sitä vielä.”

Hyviä lukuhetkiä!