Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

Subhash ja Udayan ovat veljeksiä Intian Kalkuttasta ja täysin erilaisia. Subhash, veljiestä vanhempi, on aina ollut varovainen, rauhallinen ja tottelevainen. Hän viihtyy yksin omissa oloissaan, eikä ole koskaan aiheuttanut vanhemmilleen huolta.

Toisin on Udayanin laita. Nuorempi veli on aina ollut levoton. Kotoa karkaileva, villi ja rohkea, joka saa vanhemmat huolesta sekaisin. Udayan houkuttelee Subhashin kaikenlaisiin konnuuksiin mukaan, eikä Subhashin auta kuin totella, sillä vanhemmat ovat käskeneet veljesten pitää toisistaan huolta.

Nuorena miehenä tulisieluinen Udayan kiinnostuu yhteiskunnallisista epäkohdista, joita Intiassa riittää. Röyhkeät maanomistajat häätävät viljelijät kodeistaan taivasalle. Kapinat tukahdutetaan väkivalloin. Laki ei tunnu olevan kaikille sama. Udayan haluaa muuttaa Intian paremmaksi paikaksi elää, myös kastittomille ja muille köyhille ja ajautuu vähitellen mukaan kommunistisen liikkeen toimintaan.

Kiltti ja tunnollinen Subhash puurtaa koulussa ja päätyy Yhdysvaltoihin opiskelemaan meribiologiaa. Veljesten välinen tiivis yhteys katkeaa, kunnes Subhash joutuu palaamaan takaisin Intiaan. Siitä eteenpäin Subhash kantaa menneisyyttä mukanaan, myös konkreettisesti.

Jhumpa Lahiri on taitava kirjoittaja. Hän julkaisee teoksia harvoin – tätä uutta Tulvaniittyäkin (2014 Tammi, suom. Sari Karhulahti) saatiin odottaa viisi vuotta. Ja se näkyy. Lahirin kirjat ovat viimeisen päälle hiottuja, taidokkaita tarinoita, joissa kerrotaan isoja asioita: rauhallisesti ja hätäilemättä. Hän ei todellakaan ole mikään vauhdikkaiden juonenkäänteiden kehittelijä, vaan luo sen sijaan hienovireisiä ja tarkkanäköisiä psykologisia romaaneja.

Tulvaniityn teemat ovat samat kuin hänen koko tuotannossaan. Millaista on siirtolaisen elämä uudessa maassa. Kun ei oikein tunnu kuuluvansa mihinkään. Kokee ulkopuolisuutta vuodesta toiseen. Kotimaakaan ei tunnu enää oikealta. Vuodet muualla ovat jättäneet jälkensä. Missään ei ole kuin kotonaan.

Lahiri käsittelee tarinassaan myös sitä, kuinka ihmisen olisi tärkeää elää sellainen elämä, joka tuntuu oikealta. Tämän kirjan onnettomimmat ihmiset ovat niitä, jotka etsivät onnea koko ajan jostain muualta kuin tästä ja nyt. Toiset jäävät haikailemaan menneitä ja toiset kurottavat johonkin kauemmas, eteenpäin, tulevaisuuteen. Ja elämä jää elämättä. 

Lahiri porautuu taitavasti ja tarkasti ihmismielen syövereihin. Tulvaniitty on surumielinen, kaihoisa ja hienosti kirjoitettu tarina. Taattua Lahiri-laatua. 

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea laatua ja kaunista kieltä.

2. Jos inhoat kliseistä hömppää.

3. Jos pidät viipyilevistä tarinoista.