Tanja Pohjola: Lintu pieni

Esikoisromaanien taso on ollut tänä vuonna erityisen kova. Tommi Kinnusen Neljäntienristeys ja Anni Kytömäen Kultarinta ylsivät Finlandia-ehdokkaiksi saakka ja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia voitti ansaitusti Helsingin sanomien arvostetun esikoispalkinnon.

Sitten on vielä Tanja Pohjolan Lintu pieni (2014 Atena). Kirja, jota harva kriitikko tai lukija on huomannut, mutta joka ansaitsisi saada osakseen samanlaista suitsutusta kuin kolme edellä mainittua. Jonain toisena vuonna tämä olisi voinut kahmia koko pöydän puhtaaksi ja onneksi se sentään nostettiin Runeberg-palkintoehdokkaaksi.

Minun sydämeeni tämä pieni surullinen tarina hyljätystä tytöstä porautui niin, että nostan Pohjolan romaanin omalla listallani viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi lukuelämykseksi. Kunpa se nyt Runeberg-palkintoehdokkuuden myötä nousisi paremmin lukijoiden tietoisuuteen.

Lintu pieni kertoo tarinan Doroteasta, olemattomasta tytöstä, jonka äiti on lukinnut pikkusisaren kanssa ullakolle vierashuoneeseen, koska heilastelee itse alakerrassa arvovieraan, harmaahapsisen herran kanssa. Yksitoista päivää tytöt viruvat huoneessa nälissään ja kylmissään ja odottavat pääsevänsä ulos. Mutta kukaan ei tule. Ja viimeistään puolessa välissä lukija jo aavistaa sydän syrjällään, mitä lopulta tuleman käy.

Aikuisena Dorotea keksii itselleen menneisyyden. Hän uskottelee kaikille olevansa Dora, Helsingissä syntynyt ja ikänsä elänyt luonnontieteen professorin orvoksi jäänyt tytär. Lapsuudesta saakka Doroteaa painaneet syyllisyys ja häpeä kasvavat päivä päivältä ja käyvät lopulta ylivoimaisiksi ohittaa, kun kotiseudulta Helsinkiin tullut Taimi pyytää saada yösijaa pienen sairaan tyttärentyttärensä kanssa. Dorotea ei voi enää paeta.

Tanja Pohjola kuljettaa riipaisevaa hylätyn lapsen tarinaa kahdessa aikatasossa. Toinen kertoo sisarusten päivistä lukitulla ullakolla Viipurissa vuonna 1944 pommitusten jylistessä välillä lähempänä ja välillä kauempana. Toinen aikataso kertoo aikuisen Dorotean ensiaskelista tuoreena aviovaimona muusikkomies Oton rinnalla syyllisyyden musertava taakka rinnassaan.

Varsinkin kuvaukset lapsista suljetulla ullakolla ovat kouriintuntuvan surullisia. 12-vuotias Dorotea yrittää olla vankeudessa vahva ja lohduttaa pikkusisartaan. Hän keksii sisarelleen tarinan lintumies Grejuksesta, jotta aika kuluisi nopeammin ja jotta Mari ei pelkäisi. Nenäliinapaketti on monta kertaan tarpeen ullakkokohtauksia lukiessa.

Vaikka Lintu pieni on itkettävän surullinen kirja, sen lukemista ei hetkeäkään kadu. Kiitos Tanja Pohjola, kun kirjoitit tämän kirjan.

Tartu tähän:

1. Jos lasten hätä koskettaa sinua.

2. Jos haluat lukea tarina, joka jää mieleen.

3. Jos haluat tutustua uuteen kotimaiseen lupaukseen.