perjantai 14. marraskuuta 2014

Rhidian Brook: Talo Elben rannalla

Sodan jälkeen Saksaan jälleenrakennustehtäviin lähtevät britit ohjeistaan pitämään kunnon välimatka hävinneeseen viholliskansaan. Saksalaisia on kartettava kaikin keinoin. Heitä ei saa kätellä. Heidän kodeissaan ei saa vierailla. Heitä kohtaan on oltava välinpitämättömiä, kylmän viileitä. On huolehdittava siitä, että saksalaiset tuntevat paikkansa, sillä he kaikki ovat pahoja, eikä heidän kanssaan tule veljeillä.

Voittajat häätävät saksalaiset kodeistaan ja asettuvat taloksi. Eversti Lewis Morgan ottaa asunnokseen upean huvilan Elben rannalta, muttei henno ajaa talon omistajaa herra Lubertia eikä tämän tytärtä Friedaa tien päälle. Lewisin vaimo Rachel vastustaa miehensä päätöstä ja syvä juopa, joka on puolisoiden välille pitkän eron jälkeen seurauksena syntynyt, syvenee entisestään.

Rhidian Brook sijoittaa kirjansa Talo Elben rannalla (2014 Otava, suom. Ilkka Rekiaro) tapahtumat toisen maailmansodan jälkeiseen Saksaan ja kohdistaa katseensa poikkeuksellisesti voittajien julmuuteen ja siihen, kuinka saksalaisia sodan jälkeen nöyryytettiin ja kohdeltiin toisen luokan kansalaisina, moraalittomina petoina. Voittajien ylimielisyys ei tunne rajoja: nälkiintyneet lapset ja menetettyjä puolisojaan surevat vaimot ovat iljettäviä olentoja kaikki tyynni.

Sodan osapuolten molemminpuolisen kyräilyn ja katkeruuden lisäksi Brookin kirja kertoo erään avioliiton tarinan. Eversti Lewis Morgan tuntuu pääsevän ystävällisyydellään ihmisten lähelle kuin luonnostaan, mutta vaimoaan hän ei osaa enää lähestyä. Avioliitto on jatkuvaa väärinymmärrysten ja lausumattomien toiveiden ketjua. Kunnes tutustuttuaan viholliskansaan puolisot oppivat tutustumaan uudelleen myös toisiinsa.

Tarina talosta ja sen asukkaista Elben rannalla kulkee tasaisesti ja sujuvasti eteenpäin, minun makuuni jopa hiukan liian tasaisesti. Kaikkia teemojaan ja henkilöhahmojaan Brook käsittelee silkkihansikkain: ymmärtävän lempeästi ja myötätuntoisesti. Se tekee lopulta tarinasta hieman ulkokohtaisen. Ronskimmat otteet olisivat tehneet henkilöhahmoista verevämpiä ja uskottavampia ja tarinasta syvemmän. Tällaisenaankin Talo Elben rannalla on lukemisen arvoinen viihdekirja.

Tartu tähän:

1. Jos olet kiinnostunut sodan seurauksista.
2. Jos pidät sujuvasta helppolukuisesta kirjallisuudesta.
3. Jos et kaipaa elämääsi juuri nyt musertavan synkkiä kirjoja.


4 kommenttia:

  1. Luin tämän keväällä ja pidin todella paljon. Näkökulma oli minulle niin uusi ja vasta tämän myötä heräsin ajattelemaan ihan niiden tavallisten saksalaisten kohtaloa sodan päätyttyä, miten paljon he ovat kärsineet kiihkoilevan johtajansa takia. Sillä en tätä osannut viihdekirjaksi mieltää (ja sehän onkin sitten jo ihan toinen juttu mitä kukakin viihdekirjalla edes tarkoittaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä näkökulma oli silmiä avaava. Ja olet oikeassa siinä, että viihdekirjallisuuden (kuten muidenkin genrejen) raja on hyvin häilyvä. Minä luonnehtisin tätä vakavahenkiseksi viihteelliseksi romaaniksi.

      Poista
  2. Tämä tarttui mukaani joitakin viikkoja sitten. Kuvauksesi perusteella tein hyvän löydön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos kirjoitukseni auttoi sinua löytämään hyvää luettavaa :)

      Poista