Kim Echlin: Kadonneet

Kim Echlinin kirja Kadonneet (Tammi 2009, suom. Sirkka Aulanko) alkaa sitaatilla: ”Kerro siitä”. Näin on kehottanut Vann Nath, yksi niistä seitsemästä, jotka selvisivät hengissä punakhmerien ylläpitämältä salaiselta kidutusleiriltä. Tällä samalla leirillä yli 14 000 miestä, naista ja lasta kidutettiin kuoliaiksi 1970-luvun lopulla. Eikä tämä leiri suinkaan ollut ainoa.

Sitaatti on hieno johdatus tähän Kim Echlinin upeaan tarinaan ja siihen järkyttävään todellisuuteen, jonka kambodzalaiset joutuivat kokemaan vain muutama vuosikymmen sitten. Kerro siitä, kehottaa Vann Nath, ja onneksi Echlin kertoo.

Tarina alkaa hyvin kevyenä rakkaustarinana toiselta puolelta maapalloa Kanadasta. Nuori 16- vuotias Anne rakastuu Serey’hin, joka on paennut Kanadaan punakhmerien hallintoa. Nuoret hengailevat klubeilla ja viettävät huoletonta elämää ystäviensä kanssa. Kun Kambodzan rajat avautuvat, Serey lähtee selvittämään, mitä hänen perheelleen on hirmuhallinnon aikana tapahtunut, eikä Anne kuule hänestä enää mitään. Kuluu kymmenen vuotta, mutta Anne ei pysty unohtamaan. Hän haluaa tietää, mitä Serey’lle on tapahtunut ja lähtee matkaan.

Kambodzassa Anne kuulee kadunmiehiltä kammottavia tarinoita hirmuhallinnon ajalta ja kontrasti alun kepeyteen on hätkähdyttävä, kauhistuttava. Vaikka Echlin ei missään määrin mässäile kauheuksilla, lukija järkyttyy silti. Ihmisen pahuus toista ihmistä kohtaan on täysin käsittämätöntä. 

Kadonneet on vaikuttava tarina toisaalta periksi antamattomasta rakkaudesta ja toisaalta ihmisten äärimmäisestä pahuudesta. Tällaisia historiallisia hirmutekoja ei saa unohtaa. Niistä pitää puhua. Tehdä niin kuin Vann Nath kehottaa: kertoa siitä.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea syvällisen ja ajatuksia herättävän tarinan.

2. Jos inhoat kevyttä hömppää.

3. Jos et halua sulkea silmiäsi.

Huom! Tarina voi järkyttää herkimpiä lukijoita.