Mikko Kalajoki: Miesmuisti

Toisinaan elämässä tulee hetkiä, jolloin ei jaksa lukea mitään haudanvakavaa. Sellaisessa tilanteessa toimii hyvin vaikkapa Mikko Kalajoen uutuus Miesmuisti (2016 WSOY). Hulvaton tarina sai ainakin minut nauramaan ja viihtymään sohvannurkassa viimeiselle sivulle saakka.

Miesmuistin päähenkilönä sinnittelee nelikymppinen Arto Tiensuu. Hän työskentelee markkinointitoimistossa vanhan koulukaverinsa alaisena ja pyörii muutenkin kouluajoilta tutuissa porukoissa. 

Arto on hukassa. Työpaikalla hänen ohitseen kiilaavat parikymppiset diginatiivit, eikä pomokaan enää oikein jaksa uskoa Arton vanhanaikaisiin ideoihin. Töissä hän sentään vielä jotenkuten pärjää, toisin kuin kotonaan. Siellä pitää jöötä vaimo Pälvi, joka on ärsyttävin naishahmo, johon olen minkään kirjan sivuilla pitkään aikaan törmännyt.

Pälville ei kelpaa kerrassaan mikään. Arto puhuu väärin, tekee kaiken väärin. Pälvi mäkättää Artolle aamusta iltaan ja miesparka yrittää epätoivoisesti toteuttaa kaikki Pälvin päähänpinttymät remontoitavan omakotitalon skandinaavista henkeä huokuvasta ilmeestä pehmeänjämäköihin lastenkasvatusmetodeihin. Mutta teki Arto mitä tahansa, Pälvi on tyytymätön.

”Nykyään aamut alleviivaavat omaa riittämättömyyttäni. Ne edustavat tietoisuutta liian lyhyistä päivistä, liian pitkistä listoista ja liian monista asioista, jotka tajuaa kahdeksantoista tai kahdenkymmenen tunnin kuluttua takaisin vaakatasoon päästessään edelleen tekemättömiksi.”

Arto kokkaa, pyykkää, nukuttaa lapset, niistää nenät ja siivoaa oksennukset. Pälvi liehuu illat milloin missäkin pippaloissa tai ottaa muuten omaa aikaa, jonka hän on tietenkin ansainnut, koska arki Arton kanssa on niin tavattoman työlästä. Pälvi jatkaa sättimistään ja lopulta Arton päässä naksahtaa.

Kalajoki kertoo päähenkilönsä kurjasta elämästä niin humoristisesti, että on pakko nauraa, vaikkei Arton ahdinko mikään naurun asia ole. Kirjan dialogi on nasevaa, eikä hauskuus synny ärsyttävistä sananmuunnoksista, vaan tilanteista, ihmisten erilaisuudesta ja tarkkanäköisistä nykyelämän havainnoista.

Kirjaa lukiessa alkaa pakostikin miettiä sitä, miten kohtuuttomia me naiset joskus miehiltämme vaadimme.

”Naisia on vaikea miellyttää. Pitää olla huomaavainan ja mukava, mutta ei kuitenkaan liikaa, täytyy olla hiukan kovis ja vähän renttu, mutta silti vastuuntuntoinen ja ryhdikäs. Pitää tuoda esiin herkkää ja runollista puoltaan, mutta samaan aikaan on oltava miehekäs, sopivan karvaisella ja lihaksikkaalla ja grillihiilen tuoksuisella tavalla. Täytyy avata ovia, mutta välillä paiskoa niitä.”

Miten kukaan tuohon pystyy? Riittäisikö vähempikin?

Tartu tähän:

1. Jos pidät hyvästä huumorista.

2. Jos suomalaisen nykymiehen elämä kiinnostaa sinua.

3. Jos tragikomedia on sinun lajisi.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.