maanantai 8. elokuuta 2016

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Viisikymppinen Jean Perdu on nimensä mukaisesti eksyksissä. Parikymmentä vuotta sitten hän menetti sydämensä Manonille, mutta suhde oli salainen, sillä Manon oli jo naimisissa. Erään kiihkeän ja rakkaudentäyteisen viikonlopun jälkeen nainen jätti Perdulle kirjeen ja häipyi. Jean Perdu ei koskaan lukenut kirjettä.

Perdu omistautui työlleen kirjakauppiaana ja muiden ihmisten auttamiselle. Naapurit tukeutuvat Perdu’hyn milloin missäkin asiassa. 

Perdu tuntuu tietävän tarkkaan, mikä vaiva ihmistä milloinkin rasittaa ja osaa määrätä kaunokirjallisuusapteekistaan juuri oikean romaanin tai runoteoksen täsmälääkkeeksi henkiseen vaivaan. Hän on onnistunut saamaan itselleen uskollisen joukon vakiasiakkaita ja turistitikin käyvät ihmettelemässä Seinen aalloilla kelluvaa hurmaavaa laivakirjakauppaa.

Omaa oloaan Perdu ei osaa lievittää. Hän kieltäytyy muistelemasta Manonia, on kieltänyt itseään jopa lausumasta hänen nimeään. Kirje kummittelee työpöydän laatikossa ja odottaa avaamistaan. Kun Perdu sitten viimein lukee kirjeen, ei hänen elämänsä voi jatkua enää ennallaan. Hän irrottaa proomunsa köysistä ja lähtee seilaamaan. Matkalla hän lopulta löytää (tietenkin!) itsensä ja kenties uskaltaa reissun päätteeksi avata sydämensä uudelle rakkaudelle.

Nina Georgen kirja Pieni kirjapuoti Pariisissa (2016 Bazar, suom. Veera Kaski) on ihastuttava kirja kirjoista ja kirjallisuuden parantavasta voimasta. Siinä on viittauksia Saramagosta Siilin eleganssiin ja kaikki Perdun apteekistaan määräämät lukemattomat kirjat tekisi mieli lukea. Luettujen kirjojen kohdalla taas voi todeta, että Perdu on kuin onkin analyyseineen oikeassa! Kirjahullua Georgen kirja ilahduttaa varmasti.

Samalla kirja on (melko) koskettava tarina miehestä, joka kadotti itsensä. Hylätyksi tullut Perdu omistautuu kaikille muille, koska kuvittelee, ettei kelpaa enää kenellekään. Mutta silti joitain jäi lukuelämyksestäni uupumaan. Oliko vikana Georgen kerronta, vaikkei siinä mitään vikaa sinänsä ollutkaan? Vai oliko ongelmana Perdun hahmo itse? Tuntui hivenen epäuskottavalta, että joku jäisi rypemään itsesääliin noin pitkäksi aikaa ja lukkiutuisi pettymyksen tunteeseensa noin kokonaisvaltaisesti.

En silti missään nimessä kadu Pienen kirjapuodin lukemista. Se viihdytti mukavasti kauniina kesäpäivänä laiturinnokassa.

Tartu tähän:

1. Jos olet hulluna kirjoihin!
2. Jos olet pettynyt rakkaudessa.
3. Jos etsit lempeää hyvän mielen kirjaa.

6 kommenttia:

  1. Niin ja kaikkein epäuskottavinta on se, ettei lue sitä kirjettä. Jotain samantapaista olen lukenut/nähnyt elokuvassa aiemminkin. Aina yhtä epäuskottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Olen samaa mieltä! Kuka pystyisi olemaan vuosikaudet lukematta kirjettä?

      Poista
  2. Minua häiritsivät myös kirjan loppua kohti mukaan tuodut sivuhenkilöt. En kyllä enää tarkalleen muista, keitä kaikkia sinne laivaan hyppäsikään, mutta vähemmälläkin olisi pärjätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan,

      Tästäkin olen kanssasi samaa mieltä. Sivuhenkilöitä oli loppua kohden liikaa, eivätkä ne tuoneet tarinaan oikein mitään lisää. Paitsi sekavuutta...

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta kirjalta. Kerran selasin sitä kirjakaupassa, mutta en ihan vakuuttunut, joten jäi ostamatta ainakin vielä. On harmillista, jos joku kirja vaikuttaa oikein houkuttelevalta ja lupaavalta eikä sitten olekaan aivan niin ihmeellinen kuin sitä meni luulemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy hakemassa tämä ensin luettavaksesi kirjastosta ja katso sitten, kannattaako se hankkia omaksi. Minun odotukseni olivat korkealla ja jouduin sitten kyllä vähän pettymään. Mutta toisaalta tiedän kyllä pari ystävääni, jotka ovat pitäneet tästä kovin. Sinun ei siis auta muu kuin kokeilla itse :)

      Poista