Loistavassa
lukuelämyksessä on yksi huono puoli. Sellaisen jälkeen mikään muu kirja ei tunnu
hetkeen miltään.
Laurent
Binet’n loistavan HHhH:n jälkeen minulle kävi juuri näin. Kirja toisensa
jälkeen oli palautettava kirjastoon, koska ne eivät tehneet mitään vaikutusta.
Kaikki tuntuivat pinnallisilta ja keksityiltä.
Suhtauduin
aluksi myös Katri Rauanjoen romaaniin Jonain keväänä herään (2016 Atena) sillä
ajatuksella, että tämä nelikymppisen perheenäidin ahdistuksesta kertova kirja
tuskin sekään innostaa ja vetää vertoja natsiajan vereslihaiselle
tositarinalle. Mutta toisin kävi. Kaksikymmentä sivua Rauanjokea ja olin taas
päässyt lukemisen imuun! Kiitti Katri!
Rauanjoen
romaani kertoo suorittajasta, nelikymppisestä Kertusta, jonka elämässa kaikki
on päällisin puolin hyvin. Kiva mies, kaksi lasta, viehtävästi vinksahtanut
mansardikattoinen unelmatalo. Vakituinen työ opettajana ja ihanan pitkät lomat.
Mutta.
Pärjääjä
ei jaksa enää pärjätä. Vuosikaudet Kerttu on elänyt itsensä ohi. Hän syöksyy
masennuksen mustaan aukkoon, kun inha rehtori alkaa ahdistella häntä Mairen
eläkkeellejäämiskemuissa. Edessä on pitkä sairausloma ja terapia, joka herättää
muistot, jotka selittävät kaiken.
Useimmiten
tämänkaltainen masennusta, ahdistusta ja henkistä hätää käsittelevä
kirjallisuus on – noh, masentavaa. Tiedän monia, jotka eivät siksi lue sellaista.
Kun oma elämä on hektistä oravanpyörässä juoksemista, halutaan kirjallisuudelta
kepeyttä ja hyvää fiilistä. Arjen vastapainoa.
Kertun
tarina ei kuitenkaan ollut masentava, vaikka se masennuksesta kertookin.
Ensinnäkin lukija alkaa aavistella aika varhaisessa vaiheessa, että tämähän
taitaa päätyä hyvin. Lopputuloksena ei ole suljettua osastoa tai perhesurmaa.
Sinnikäs Kerttu selviää voittajana ja hänen tarinansa tuo lohtua varmasti
monille. Syvästä masennuksesta on
mahdollista toipua.
Toinen
syy siihen, miksi Kertun tarina ei masenna, löytyy kielestä. Rauanjoki
kirjoittaa kauniisti, paikoitellen runollisestikin (onhan hän ammatiltaan
äidinkielenopettaja). Hän käyttää tuoreita kielikuvia ja kuvailee
nykymaailmaamme ja sen ilmiöitä tarkkanäköisesti. Tällaista hiottua suomen
kieltä on ilo lukea.
Tartu
tähän:
1.
Jos pidät todentuntuisista tarinoista.
2.
Jos rakastat hiottua kielta.
3.
Jos etsit elämällesi suuntaa.
Tähän kirjaan minä tartun. Todellisuuspohjaiset kirjat viehättävät, kertoivat ne sitten iloista, suruista tai muista elämänkokemuksista.
VastaaPoistaVaikka kirjan aihe ei ole kevyt, kysymys on juuri siitä miten asiat esitetään.
Ota ihmeessä tämä lukulistallesi, jos aidonoloiset ihmiskuvaukset kiinnostavat :) Tässä ei ollut mitään päälleliimattua, vaan oli yksinkertaisuudessaan ja arkisuudessaan tosi hieno ja kaunis teos.
PoistaLuin minäkin tämän eilen illalla; suosittelusi jälkeen tilasin kirjan kirjastosta ja sain nopeasti.
VastaaPoistaOli se luettava ihan yhdeltä istumalta (tai makuulta, sängyssä). Yhtymäkohtia omaan elämääni oli paljon; monta kertaa teki mieli hehkukynällä merkitä, että just noin, ihan kuin minun suustani.
Nautin myös kauniista, soljuvasta ja vaihtelevasta kielestä. Ihaninta oli se "valonkajastus", joka jotenkin tarttui ensimmäiseltä sivulta lähtien, vaikka aihe ei kevyimmästä päästä olekaan.
Juonipaljastus, älä lue seuraavaa riviä, ellet halua:
Sen rehtorinpaskan olisi kyllä voinut laittaa käpälälautaan! Mutta noinhan se useimmissa häiriötapauksissa menee.
Terv. Maarit
Mahtavaa, kun pidit tästä! Ja olen samaa mieltä rehtorista. Tosi ällöttävä tyyppi ja samalla niin todentuntuinen. Hyi olkoon!
PoistaTämä kuulostaa kirjalta, jonka haluan lukea! Pitääkin laittaa heti kirjaston varauslistaan :)
VastaaPoista