tiistai 12. heinäkuuta 2016

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt

Keskilännen keittiöt (2016 Tammi, suom. Mari Hallivuori) lähti mukaani kesälomamatkalle ja onneksi lähti, sillä sepä osoittautuikin aivan täydelliseksi lomakirjaksi. Se oli viihdyttävä, hauska ja yllättävä!

Lukija luulee aluksi kirjan kertovan Lars Thorvaldista, jota luokkatoverit vieroksuvat kalanhajun takia. Larsin perhe on ottanut hoitaakseen luterilaisen jouluruokaperinteen lipeäkalan valmistuksen ja vaikka Lars lemuaa vain joulun alla, nyrpistelevät lapset nenäänsä ympäri vuoden, koska sellaisia lapset tuppaavat olemaan.

Lars rakastuu ruokaan ja 28-vuotiaana keittiömestarina ravintolansa tarjoilijaan Cynthiaan. Mutta kirja ei kerrokaan lopulta Larsista, vaan hänen tyttärestään Evasta, joka saa verenperintönä vanhemmiltaan innostuksen ja poikkeuksellisen lahjakkuuden ruuanlaittoon. Monien vastoinkäymisten jälkeen Eva raivaa tiensä ruokamaailman huipulle, suureksi guruksi, jonka hurmahenkisille yllätysillallisille jonotetaan vuositolkulla.

Eva onnistuu pitämään omat jalkansa maassa siitä huolimatta, että hänestä tulee maailmankuulu. Hän valmistaa mitä kummallisempia annoksia keittiössään ihmisille, jotka vaativat aina vain ihmeellisempää ja monimutkaisempaa. Tavallisen marketin aineksista valmistettu yksinkertainen omenapiirakka on näille höyrähtäneille hifistelijöille täysin käsittämätön ajatus: ajattelemattomuuden, mielikuvituksettomuuden ja epäterveellisyyden suurin ilmentymä. 

Stradal piikittelee kirjassaan ruokafanaatikkoja, joiden täydellisyydentavoittelu on lähtenyt pahasti lapasesta. Marjojen tulee olla poimittuja vain täydenkuun aikaan tai lehmän laiduntaneen vain etelänpuoleisilla rinteillä ja kaikkea muuta hölynpölyä. Terveellisyyttä ja makuelämyksiä kannattaa tietenkin tavoitella, mutta fanaattisuus ei sovi ruokaan, kuten ei mihinkään muuhunkaan.

Keskilännen keittiöiden keskushenkilönä on ihmeellisen ihana Eva. Välillä tosin menee kymmeniä sivuja, ettei Evasta mainita mitään, sillä Stradal kuljettaa tarinaansa eteenpäin Evan lähipiiriä läpikäyden. Eva päästää lähelleen vain kourallisen ihmisiä ja lukijallekin Eva jää lopulta etäiseksi ja juuri niin on hyvä. Evan mysteeri säilyy, sillä lukija(kaan) ei kuulu Evan läheisiin. Mekin voimme ihailla häntä vain kaukaa.

Eva on mahtavaa buustia antava esikuva omaa tietään etsivälle nuorelle tytölle. Koulukiusattu ja tavallisuudesta poikkeava Eva uskoo itseensä ja omiin ideoihinsa vastustuksesta ja halveksunnasta huolimatta. Pippurisen sinnikkyyden lisäksi häntä vie elämässä eteenpäin ystävällisyys, ei kyynärpäätaktiikka. Maine ja mammona eivät muuta häntä lopulta ihmisenä mihinkään suuntaan. Kunpa Evan elämä nähtäisiin pian myös valkokankaalla! Minä ihastuin häneen ja Stradaliin ihan täysillä!

Tartu tähän:

1. Jos rakastat hyvää ruokaa.
2. Jos haluat lukea hyvän mielen kirjan.
3. Jos etsit elämällesi uutta suuntaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti