maanantai 22. helmikuuta 2016

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

“Normaalius on perseestä. 
Malja epänormaaleille!”

Milena Busquetsin omaelämäkerrallinen romaani Tämäkin menee ohi (2016 Otava, suom. Tarja Härkönen) oli myyntimenestys kotimaassaan Espanjassa viime vuonna. 

Joissain espanjalaisarvioissa häntä verrattiin itseensä Francoise Saganiin, naisten estottoman elämän esitaistelijaan, jota varsin moni ranskatar pitää edelleen esikuvanaan ja kantaa käsilaukussaan hiirenkorville luettua lempi-Saganiaan.

Itse olen lukenut Saganilta vain muutaman teoksen (ainakin Tervetuloa ikävän ja Pidättekö Brahmsista?), ja kyllä niiden perusteella yhteyden voi löytää. Aivan kuten Saganin keskeiset naishahmot, myös Milena Busquetsin päähenkilö Blanca elää elämäänsä itseään varten, villisti ja vapaasti. Siitäkin huolimatta että hänen äitinsä on juuri kuollut.

Blanca ottaa elämän rennosti ja vitsaillen. Hän on niin hyvää pataa exiensä kanssa, että ajautuu silloin tällöin heidän kanssaan petipuuhiin. Sen lisäksi hän ylläpitää suhdetta naimisissa olevaan mieheen ja flirttailee estottomasti tutuille ja tuntemattomille. Äitinsä kuolemaa hän ei oikein osaa käsitellä ja lähtee selvittelemään ajatuksiaan perheen kesähuvilalle meren rannalle.

Siellä hän sitten lastensa, exiensä ja muutaman ystäväpariskunnan kanssa polttelee pilveä, lipittää valkoviiniä ja ottaa aurinkoa. Etsii merkitystä merkityksettömältä tuntuvaan elämäänsä ja uskaltaa kirjan lopussa antaa surunkin tulla.

Vaikka Saganin ja Busquetsin tarinat ovat samankaltaiset, on niiden välillä yksi iso ero. Saganin kirjojen päämäärättömät haahuilijat ja porvarillisen elämäntavan vastustajat olivat 1950-luvulla teini-ikäisiä tai juuri teini-iän ohittaneita. Busquetsin kirjassa kaavoihin kangistumista kavahtava ja ikuista nuoruutta elävä päähenkilö on nelikymppinen.

Siirtyykö nuoruus aina vain eteenpäin? Luemmeko 2050-luvulla kahdeksankymppisen estottomista tempauksista ja viininlipittelyistä ja pidämme häntä esikuvanamme?

Minä en lukenut kirjaa hurmaavana tarinana ihanan itsenäisestä Blancasta, joka vietti ystäviensa kanssa rentoja iltoja merenrantahuvilassaan, vaan ennemminkin surullisena kertomuksena ihmisestä, joka ei vielä nelikymppisenäkään ole kasvanut aikuiseksi. Enkä tarkoita tällä sitä, että Blancan elämän olisi pitänyt olla tavanomaisempaa ja tylsempää, vaan merkityksellisempää. Tämän bilettäjän edesottamukset eivät valitettavasti tehneet minuun vaikutusta.

Tartu tähän:

1. Jos pidät rennoista kirjoista.
2. Jos etsit elämällesi suuntaa.
3. Jos haaveilet Espanjan auringosta.


Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

4 kommenttia:

  1. Espanjankielinen kirjallisuus noin yleensä ottaen kiinnostaa, mutta tämä jäi kyllä heppoisiksi tuokiokuviksi, haahuiluksi ja hetkessä elämiseksi. Kukin tietty suree tavallaan. Istuisi ehkä kesälukemiseksi riippukeinuun? Ihmettelen myös tämän kuulumista Otavan Kirjastoon, jonka teoksilta on tottunut samaan enemmän laatua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Takkutukka,

      Tuota viimeistä minäkin ihmettelen. Miten tämä sopii Ian McEwanin ym. loistotekijöiden seuraan? Toivottavasti Otavan sarja palaa tämän jälkeen taas raiteilleen :)

      Poista
  2. Luin tämän juuri ja olen kyllä samaa mieltä, että päähenkilö oli jollain tavalla vähän surkea. Omat lapset jäivät ihan taustalle, suhde varattuun mieheen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Keskenkasvuisen nelikymppisen toilailut eivät kiinnostaneet eivätkä koskettaneet. Päähenkilö vain lähinnä ärsytti ja on aina huono juttu, jos kirjassa ei voi asettua kenenkään henkilöhahmon puolelle. Silloin ei toivo kenellekään hyvää ja on lopulta ihan sama, miten kirja päättyy. Lukijaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Kiva kuulla, etten ole ainoa, johon tämä tarina ei kolahtanut :)

      Poista