tiistai 16. toukokuuta 2017

Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan

En voinut mitään sille, että aloittaessani Linda Boström Knausgårdin pienoisromaanin Tervetuloa Amerikkaan (2017 Like, suom. Petri Stenman) päässäni pyöri koko ajan hänen ex-miehensä Karl Ove Knausgård, jonka omaelämäkerralliseen Taisteluni-sarjaan uppouduin viikoiksi viime talvena. 

Vertailin kirjoitustyylejä ja kirjojen omaelämäkerrallisuuden astetta, mutta eniten pohdin kaikkea epäkirjallista, kuten sitä, miksi pariskunta lopulta päätyi eroon ja millaista heidän arkensa nyt mahtaa olla.

Karl Ove Knausgårdin massiivinen sarja päättyi pari vuotta sitten siihen, että kirjailijapariskunta näytti selvinneen kriiseistään ja kaikki oli kohtalaisen hyvin. Seitsenosaisen sarjan myötä Knausgårdeista oli tullut tuttuja ja heidän yksityiselämästään tiesi enemmän kuin monen ystävän elämästä. Siksi Linda Boström Knausgårdin kirjaa oli vaikea lukea irrallaan tästä kaikesta ja se häiritsi aluksi lukemista.

Tervetuloa Amerikkaan on kuitenkin niin tyystin erilainen kuin Karl Oven rönsyilevät tiiliskiviromaanit, että vähitellen vertailua lakkasi tekemästä. Omakohtaisuutta on tässäkin paljon – sen Boström Knausgård on lehtihaastattaluissa paljastanut – mutta tässä kirjassa se on on hienovaraisempaa ja monitulkintaisempaa, kun taas Karl Ove Knausgårdin omakohtaisuus on läpitunkevaa ja tarkasti eriteltyä.

Tervetuloa Amerikkaan on vähäeleinen, tiivis ja intensiivinen tarina Ellen-tytöstä, joka lopettaa puhumisen kymmenvuotiaana, aivan kuten kirjailija itse samanikäisenä. Ellenin isä kärsii mielenterveysongelmista. Hän makaa välillä päiväkausia liikkumattomana sängyn pohjalla ja on toisinaan maanisen pelottava. Äiti taas on huomionhakuinen näyttelijätär, joka kyllä pyörittää jotenkuten arjen, mutta tarvitsee osakseen jatkuvaa ihailua. Äiti uskottelee itselleen ja lapsilleen, kuinka ihmeellisen valoisa perhe heillä onkaan, eikä näe lainkaan sitä, että pimeys on jo nielaissut Ellenin.   

Koska isä ei jaksa mitään, on Ellenin oltava reipas äidin takia. Ellen on oppinut pienestä saakka olemaan vaatimatta itselleen mitään, sillä se horjuttaisi perheen haurasta järjestystä. Ellen kokee syyllisyyttä kaikesta, jopa isänsä kuolemasta, vaikkei koskaan aiheuta mitään ongelmia. Hän uppoutuu kirjojen maailmaan ja vaikenee lopulta kokonaan, jotta saisi häivytettyä itsensä vieläkin pienemmäksi ja huomaamattomammaksi. Aivan kuten anorektikot näivettävät ruumiinsa näkymättömiin, Ellen koettaa hävittää itsensä ja häiritsevän olemassolonsa hiljaisuuteen.

Linda Boström Knausgård on kirjoittanut riipaisevan tarinan lapsesta, joka ei tule huomatuksi ja joka koettaa kannatella rikkinäisiä vanhempiaan oman hyvinvointinsa kustannuksella, sillä niin lapset tuppaavat tekemään. Jos vanhemmista ei ole vanhemmuuteen, ottavat lapset vanhemman roolin ja maksavat siitä aikuisena kovan hinnan.

Harva kirja on sellainen, että heti loppuun päästyään se tekee mieli lukea uudestaan. Kun illalla käänsin tästä teoksesta viimeisen sivun, avasin seuraavana päivänä ensimmäisen sivun uudestaan ja aloitin kaiken alusta. Toisella lukukerralla elämäys oli vieläkin vaikuttavampi, sillä nyt ajatukset eivät kieppuneet Karl Ovessa, vaan alusta saakka vain tässä. 

Tartu tähän:

1. Jos pidät todentuntuisista perhekuvauksista.
2. Jos nautit kauniista kielestä.
3. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle kirjalle.

2 kommenttia:

  1. Hotkaisin tämän kirjan nopeasti ja minunkin teki mieli lukea se heti uudestaan, vaikka aihe olikin raskas.
    Kun kuuntelin Boström Knausgårdin haastattelua viime viikonloppuna Helsinki Litissä mietin, ärsyttääköhän häntä ikinä, kun haastatteluissa puhutaan varmaan yhtä paljon Karl Ovesta ja Taisteluni-sarjasta kuin hänestä itsestään. :D

    VastaaPoista
  2. Pieni kirja, mutta täynnä sanomaa. Minulle oli helppoa lukea kirja ilman kirjailijan puolisoa, sillä olen lukenut vain yhden Taisteluni kirjan ja se riitti.
    Helioskatastrofi on yhtä vahva pieni teos kuin tämä uusi.

    VastaaPoista