tiistai 27. toukokuuta 2014

J.M Coetzee: Jeesuksen lapsuus


Nobel-kirjailija J.M. Coetzeeta pidetään vaikeana kirjailijana ja ihan syystä. Hän ei lukeudu yksiselitteisten ja helposti lähestyttävien tarinoiden kertojaksi. Hänen kirjallisissa maailmoissaan käsitellään isoja filosofisia teemoja, jotka vielä kaiken kukkuraksi piilotetaan vertauskuvien alle.

Myös kirjallisuudentuntemus on eduksi, sillä usein hänen allegorioissaan viitataan maailmankirjallisuuden aikaisempiin teksteihin, mytologioihin ja taruihin. Coetzeen tuotanto ei ole väsyneen lukijan kirjallisuutta, sillä hänen teoksiinsa pitää jaksaa keskittyä.

Myönnän, etten itsekään ole aina ollut niin kovin innostunut Coetzeesta. Hän on toki taitava kirjoittaja ja kaikki palkintonsa ansainnut, mutta silti jotain on jäänyt uupumaan upeasta ja täydestä lukuelämyksestä. Olin jo valmiiksi epäileväinen, kun avasin hänen uusimman suomennoksensa Jeesuksen lapsuus (2014 Otava, suom. Markku Päkkilä), mutta tällä kertaa tarina vei mukanaan.

Jeesuksen lapsuus kertoo miehestä ja pojasta. He ovat jostain syystä joutuneet jättämään kotimaansa ja saapuvat uuteen vieraaseen maahan meren takaa. Poika ei ole miehen oma. Hän huolehtii pojasta, koska pojan äiti on kadonnut, eikä tällä ole ketään muutakaan.

Uudessa maassa heille annetaan uudet nimet ja sitä kautta uusi identiteetti. He saavat vaatimattoman asunnon ja mies saa töitä satamasta. Kaikki vaikuttavat ystävällisiltä, mutta kuitenkin oudon etäisiltä. Kukaan ei naura, kiihdy tai innostu. Kaikki ovat suopeita ja hyväntahtoisia. Kukaan ei korota ääntään. Kaikki on kummallisen apaattista ja vetelää.

Voisi helposti ajatella, että maailma, jossa kaikki ovat aina ystävällisiä toisilleen, olisi ihana paikka elää. Ei riitoja, ei sotia, ei väkivaltaa. Coetzee kuvailee kirjassaan meille tällaisen maailman, eikä se näyttäydykään unelmien yhteiskuntana, vaan keinotekoisuudessaan ja tunteettomuudessaan suorastaan kammottavalta.

Coetzee pohdiskelee kirjassaan sitä, riittääkö pelkkä hyvä tahto tyydyttämään inhimilliset tarpeet. Pystyykö ihminen elämään ilman suuria tunteita? Onko pakotettu harmonia paras mahdollinen vaihtoehto kenenkään kannalta? Miten yhteisössä kohdellaan niitä, jotka kyseenalaistavat vallitsevan ajattelutavan? Coetzeen monitulkintainen teos jättää jälkeensä hyvänlaisen hämmennyksen.

Tartu tähän:

1. Jos haluat pohdiskella lukiessasi isoja kysymyksiä.
2. Jos pidät oudoista maailmoista.
3. Jos haluat tutustua tulevaisuuden klassikkoon.

3 kommenttia:

  1. Coetzee on kyllä yksi lempikirjailijoistani ja tämä kuulostaa mielestäni hyvältä! Täytyykin katsella jos kirjastossa sattuisi eteeni.

    VastaaPoista
  2. Coetzeen myöhempien teosten salaperäisyys on niin kiinnostavaa. Tuo suomalaisen kirjan kansi on mainio. Tuntuu ihan siltä, että Coetzee pitäisi siitä sen huumorin vuoksi. Minulla on englanninkielinen pehmeäkantinen kirja, jonka kannessa on vanha valokuva ihmisistä puistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytit osuvaa adjektiivia luonnehtiessasi Coetzeen teoksia. Ne ovat tosiaan jollain tavalla salaperäisiä, mystisiä kudelmia, jotka eivät heti avaudu. Kansikuva on minustakin onnistuneen hämmentävä!

      Poista