Tuomas Rimpiläinen: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta

Tarinallinen tietokirjallisuus on kovassa nosteessa ja yksi sen hienoimmista edustajista on Tuomas Rimpiläisen kertomuskokoelma Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta (2015 Gummerus). Kirjallaan Rimpiläinen  haluaa nimenomaan rikkoa tiukkoja genrerajoja ja tätä teosta voi hyvin kutsua tosidekkariksi, mikrohistoriaksi - tai oikeastaan ihan miksi haluaa.

”Hyvä tarina ansaitsee tulla kerrotuksi jo pelkästään siksi, että se on hyvä tarina.” Rimpiläinen toteaa myös. Hän haluaa vetävästi kirjoitetuilla tositarinoillaan valottaa lukijalle suomalaista rikoshistoriaa ja maamme väkivaltaisimpia vuosikymmeniä 1920- ja 30-lukuja ja onnistuu siinä upeasti.

Kirja sisältää kuusi rikostarinaa: neljä Tampereelta, yhden Turusta ja yhden Ulvilasta. Tarinat on valittu kirjaan taiten ja jokainen niistä taustoittaa hienolla tavalla aikakauden henkeä ja isompaa teemaa. Nimitarinassa Messukylän veriteko poliisi töpeksii rikospaikkatutkinnassa niin paljon, että koko poliisiorganisaatio uudistuu sen seurauksena. Kieltolain seurauksia ja ammatikseen maalaistolloja ryösteleviä ammattirikollisia käsitellään yhden ryöstötarinan yhteydessä. Intohimo voi olla lieventävä asianhaara, kuten yksi ”rakkausmurha” todistaa, mutta homoseksuaalien välinen kanssakäyminen taas rangaistava teko, vaikkei siinä ketään vahingoiteta.

Rimpiläinen on taustaltaan rikostoimittaja ja tietää jo ammattinsa puolesta, miten lukijan saa koukutettua. Tarinat pohjautuvat arkistolähteisiin, sanomalehtikirjoituksiin ja tutkimuskirjallisuuteen, mutta Rimpiläinen onnistunuu kertomaan kaikesta vetävästi ja lennokkaasti. Näitä rikostarinoita ahmii kuin parasta dekkaria.

Rimpiläisen pyrkimyksenä on ollut myös ymmärtää rikoksen tekijöitä. Kuvaamalla hienosti kunkin rikoksen ympärille koko aikakauden asenneilmapiirin, hän osoittaa lukijalle, ettei mikään ole mustavalkoista. Lukija joutuukin ottamaan välillä tuomarin roolin ja miettimään, minkä tuomion itse tekijälle langettaisi. Mitkä lukisi lieventäviksi asianhaaroiksi ja mitkä taas todistaisivat tahallisuudesta ja vakaasta harkinnasta? Puntaroidessaan rikosta ja sopivaa rangaistusta huomaa, ettei mikään ole tässä(kään) asiassa kovin yksinkertaista.

Rimpiläisen kirja on kiinnostava, monipuolinen ja hyvin kirjoitettu ja sopii sen vuoksi monenlaisille lukijoille. Vannoutuneet dekkarifanit ihastuvat varmasti Rimpiläisen tarinankerronnasta ja historiaharrastajat taas hyvin tehdystä taustatyöstä. Kirjan voi aivan hyvin tarttua, vaikkei Suomen rikoshistoria kiinnostaisi pätkääkään. Rimpiläisen jälkeen alkaa kummasti kiinnostaa. Tällaista historiankirjoitusta on ilo lukea!

Tartu tähän:

1. Jos etsit tietokirjaa, joka ei takuulla puuduta.

2. Jos pidät hyvästä tarinankerronnasta.

3. Jos olet kyllästynyt dekkareiden epäuskottaviin juonenkäänteisiin.