Maja Lunde: Mehiläisten historia

En yhtään ihmettele, miksi norjalaiset kirjakauppiaat valitsivat Maja Lunden Mehiläisten historian (2016 Tammi, suom. Katriina Huttunen) vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi. 

Kirja on hyvä lukuromaani, jota voi myydä monenlaisille lukijoille, mutta minua se ei täysin onnistunut vakuuttamaan.

Mehiläisten historia kertoo tarinaa kolmessa aikatasossa ja kaikkiin niihin liittyvät mehiläiset. Menneisyyteen ja 1850-luvulle sijoittuu kertomus Williamista, masennukseen vaipuneesta monilapsisen perheen isästä, joka innostuu mehiläisten hoidosta ja saa intohimonsa ansiosta toimintakykynsä takaisin.

Nykyajassa elää Yhdysvaltojen Ohiossa mehiläistarhuri George vaimoineen. Etelästä on kantautunut huolestuttavia uutisia Georgen korviin: mehiläiset ovat alkaneet mystisesti kadota. Lisähuolia Georgelle aiheuttaa kirjoittamiseen hurahtanut poika, joka ei halua astua opiskeluvuosien jälkeen isänsä saappaisiin mehiläistarhuriksi.

Tulevaisuuden maailmassa elää Kiinan Sichuanissa nainen nimeltä Tao. Hänet on pakotettu satojen muiden naisten kanssa tupsuttelemaan pienellä siveltimellä siitepölyä hedelmäpuiden kukkiin, sillä mehiläisiä ei enää ole. Puuduttavan tylsät 12-tuntiset työpäivät jäykistävät nivelet, mutta onneksi Taon elämään tuo iloa viisivuotias poika Wei-Wen. Karmea onnettomuus muuttaa kuitenkin kaiken.

Mehiläisten historia alkaa kutkuttavasti ja eri aikatasoissa liikkuvia tarinoita seuraa kiinnostuneena. Lisämielenkiintoa tarinaan tuovat mehiläiset, nuo pölytykselle elintärkeät otukset, joiden häviämisellä olisi maapallollemme katastrofaaliset seuraukset.

Lunden kirjasta selviää paljon faktoja ja muun muassa se, että mehiläisten katoamista aiheuttava CCD - Colony Collapse Disorder on ollut todellisuutta jo vuosikaudet, mutta maailmanlaajuiseksi epidemiaksi CCD ei ole vielä toistaiseksi levinnyt. Lunden kirjassa näin lopulta käy ja totaalisen mehiläiskadon aikaa elävän Taon tarina onkin kirjan parasta ja intensiivisintä antia.

Lunde kirjoittaa sujuvasti. Tarina puksuttaa eteenpäin tasaisen rauhallisesti, mutta minun makuuni se eteni liiankin verkkaisesti. Puolessa välissä olin jättää kirjan kesken, mutta halusin kuitenkin tietää, miten kaikki kietoutuu toisiinsa ja jatkoin loppuun saakka. Kaiken kaikkiaan Mehiläisten historiasta jäi vähän hajuton ja mauton kuva. Se ei varmasti ärsytä ketään ja on varma valinta, jos etsii itselleen ihan mukiinmenevää luettavaa.

Tartu tähän:

1. Jos haluat pohtia, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan.

2. Jos ympäristöasiat kiinnostavat sinua.

3. Jos inhoat raakuuksilla mässäilyä.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

Reidar Palmgren: Kirpputori

Reidar Palmgren on taas kirjoittanut mahtavan romaanin, jonka parissa muutama ilta kului rattoisasti. 

Kirpputori (2016 Otava) esittelee lukijalle harvinaisen ärsyttävän päähenkilön, jonka vastoinkäymisille ei voi muuta kuin nauraa hörähdellä ja olla samanaikaisesti iloinen siitä, ettei omassa lähipiirissä ole yhtään kimmo saarista.

Kimmo Saarinen kuuluu siihen ihmisryhmään, joka syyttää epäonnestaan aina muita. Hän ajattelee tosissaan, että muiden ihmisten ymmärtämättömyys, typeryys tai itsekkyys on syynä siihen, ettei hän ole edennyt urallaan tai ihmissuhteissaan haluamallaan tavalla.

Kimmossa itsessään ei ole mitään vikaa. Hän on loistava aviopuoliso (=vastuuntunnoton pettäjä), täydellinen ystävä (=härski hyväksikäyttäjä), äärimmäisen lahjakas muusikko (=keskinkertaista huonompi) sekä ahkera ja aikaansaava (= täysi vätys).

Kimmo on yli-itsetunnolla varustettu ajelehtija ja uhriutuja. Hän ei ota vastuuta mistään, vaan liukenee paikalta heti, kun tärkeitä ratkaisuja pitäisi tehdä. Hän ei suostu kompromisseihin, vaan jäkittää oman mielipiteensä kanssa niin kauan, että muut kyllästyvät. Hän tekee itsestään marttyyrin heti, jos joku erehtyy häntä neuvomaan tai hänen elämäntyyliään arvostelemaan. Kimmo on raivostuttava yhteiskunnan ja muiden siivellä elävä luumu, joka marisee ja ruikuttaa niin, että joka toisella sivulla häntä tekisi mieli ravistella.

Palmgren piikittelee Kimmonsa kautta myös sitä osaa taiteentekijöistä, jotka ovat typeryyteen saakka Taiteilijoita. Kimmo ei ole musiikkiopistossa ääntään pilannut sätkynukke, vaan autenttinen edelläkävijä, jonka aika ei vielä ole tullut. Kimmo ei halua menestystä, jos se vaatii myönnytyksiä. Kimmo jankuttaa taiteen pyhyydestä, vaikka oikeasti hän on pelkästään lahjaton ja saamaton. Hänen taituruutensa vältellä vastuuta on jo taidetta sinänsä.

Reidar Palmgrenin henkilöhahmot ovat aina jollain tavalla vähän vinksahtaneita ja Kirpputorin Kimmo on niistä kaikkein hauskimipia. Edelliseen Sudenmarjaan verrattuna Kirpputori on paljon kepeämpi ja humoristisempi ja tyyliltään vieläkin napakampi. Palmgrenin tuoreet kielikuvat ovat herkkua ja hänen hiottua tekstiään on kaiken kaikkiaan ilo lukea.

Kovin monen kirjan kanssa en ole viime aikoina nauranut, mutta Kirpputori oli hauska!

Tartu tähän:

1. Jos haluat nauraa.

2. Jos nelikymppisen työnvieroksujan tarina kiinnostaa sinua.

3. Jos pidät helppolukuisista ja sujuvista kirjoista.

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle

Olen aina pitänyt Laura Honkasalosta. Hänen romaaninsa Sinun lapsesi eivät ole sinun (2001 Gummerus) teki aikanaan ison vaikutuksen ja hänen edellinen tietokirjansa Nuukaillen (2014 Kirjapaja) oli ajatuksia herättävä puheenvuoro kulutushysteriaa vastaan. Sen vaatimattomana tavoitteena pelastaa maapallo.

Kirjasta Nuukaillen voit lukea lisää täältä.

Nyt Honkasalo on tarttunut  uuteen tärkeään aiheeseen: länsimaita riivaavaan yksinäisyysepidemiaan. Hänen uudessa tietokirjassaan katetaan pöytä yhdelle ja pohditaan yksinäisyyttä sekä yksin olemisen taitoa (Kirjapaja 2016).

Yksinäisyys tappaa. Se on jo pahempi kansansairaus kuin ylipaino. Yksinäisiä ihmisiä on aina vain enemmän, mutta silti yksinäisyys tuntuu olevan kuin Harry Potter -sarjan Voldemort: jotakin, jota ei saa ääneen mainita.

Jos kertoo olevansa yksinäinen, saa osakseen kummeksuvia katseita tai piikikkäitä kommentteja. Yleinen ajattelutapa on, että yksinäisyys on jollain tapaa yksinäisen oma vika. Yksinäinen on vain liian nirso tai saamaton. Kyllä niitä ystäviä löytyy, kun ryhdistäytyy ja lähtee vaikka kansalaisopiston virkkauskurssille!

Honkasalo antaa kirjassaan äänen monelle yksinäiselle ja panee tuttuun tyyliin myös itsensä likoon. Hän tietää omasta kokemuksestaan, miltä tuntuu olla yksin ja miten vaikeaa uusien ystävien saaminen on. Hän ei häpeile sitä, että tuntee jatkuvasti epävarmuutta uusissa porukoissa ja kokee usein olevansa ylimääräinen surkimus. Hän kertoo rehellisesti romahduksestaan, kun mies lähti ja jätti hänet yksin kahden pienen lapsen kanssa. Henkilökohtaisten yksinäisyyskokemusten ansiosta kirja tulee hyvin lähelle lukijaa.

Yksinäisten kertomukset ovat karua luettavaa. Mistään ei löydy ketään, vaikka kuinka on koettanut. Sitten ei enää jaksa yrittää, luovuttaa ja jää kotiin. No sieltä nyt ei kukaan ainakaan tule ketään hakemaan, yksinäiselle huudahdetaan. Kyllä yksinäinen sen tietää, mutta kun voimia ei enää ole.

Honkasalon teksti soljuu jälleen eteenpäin mukavan rauhallisesti ja sujuvasti. Hän höystää yksinäisten tarinoita nasevilla huomioillaan ja lisää mukaan myös lukuja ja tutkimustuloksia yksinäisyydestä. Lopputuloksena on haikea ja surullinen tietokirja, jota voi lämpimästi suositella.

Tartu tähän:

1. Jos haluat tietää, mitä yksinäisyys on.

2. Jos pidät jutustelevasta tyylistä.

3. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle järkäleelle.